sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

This is who I am

Oon aina ollut kova vaatteiden perään ja teininä kaikki rahat meni vain vaatteisiin.

Lukion ykkösluokka oli aika rankka vuosi mun elämässä.

Oon aina pelännyt pimeää. Kun olin yläasteella ja lukiossa, niin mun piti kävellä joka aamu bussille n. kilometri ihan pilkko pimeässä. Aloin kuvittelemaan päässäni miten en oo aamulla kuullut radiosta että vankilasta on karannut joku murhaaja ja nyt se on pakomatkalla Karstulan perämetsissä.... :D

Montakin syytä. Jos saan jonku idean päähäni, niin se on pakko toteuttaa.

Joskus tuntuu, että ei kukaan voi ymmärtää mitä käyn läpi elämässäni. Ja eikai kukaan koskaan voikkaan täysin ymmärtää miltä jostain toisesta ihmisestä tuntuu. Onneksi oon saanut elämääni muutamia ihmisiä, jotka ovat käyneet samoja juttuja elämässään läpi.

Niin rakkaudessa kuin ystävyydessäkin.

<3 br="">

Ihan tyhmä ajatus... pitäis vaan tavoitella unelmia kohti!

Toivon aina kun nään tähden lennon, puhallan ripsen tai leppäkerttu lentää kädeltä. Ja en koskaan kerro toiveita, koska oikeasti uskon, että sitten ne eivät ainakaan toteudu.

Aina ja kokoajan.

Musta on ihanaa auttaa tai tehdä toinen iloiseksi.

Tavallista arkea vaan.

En kai mä olis alkanut reissaamaan Afrikan ja Suomen väliä, jos en uskoisi?

Oon muuttunut vuodessa ihan hirveästi. Rauhoittunut ja kasvanut aikuisemmaksi.

Bodyjam !!

Valitettavasti. Mut ainakaan en ole teeskentelijä....

En usko koskaan kenestäkään mitään pahaa ja kerroin aika avoimesti kaikilla omista jutuistani. Joskus EHKÄ vois vähä miettiä kelle puhuu ja mitä. Koska tässä maailmassa valitettavasti on pahoja ihmisiä, jotka toivovat muille pahaa.

Se on vaan paras!

En koskaan halua näyttää jos muhun sattuu. Sanon aina, että kaikki on okei. Mouadhille tosin mun "ei tarvi esittää". En vaan halua, että kukaan huolestuu tai ajattelee, että mä en pärjäis.

Halusin delfiinien kouluttajaksi :D

TODELLAKI!

Asetan aina tavoitteet korkealle. Ennen olin vielä pahempi, mutta iän myötä oon vähä löysännyt.

Usein mun lauseet alkaa: MÄ HALUUN .....

"I was here, I lived, I loved, I was here, I did, I've done, everything that I wanted
And it was more than I thought it would be
I will leave my mark so everyone will know
I was here..."

Mä yritän parhaani mukaan olla hyvä ihminen. En koskaan halua kenellekään mitään pahaa. Mulle tulee töissäkin huono omatunto, jos en parhaani mukaan yritä auttaa ihmistä. Ja jos en vaan pysty, niin tulee paha mieli :(

Kelaan asioita aivan liikaa. Jossittelen ja mietin.

Tavallaan haluaisin vaan pakoon arkea ja vähä huilia tästä melko rankasta vuodesta. Mut taas toisaalta kaikki alkaa olla nyt ihan hyvin.

Kuinka monta kertaa Mouadh on raahannut mut pois kärsivien eläimien luota kun mä oon kyyneleet silmissä miettinyt miten tämmöstä voi tapahtua.

Myönnän, et oon aika helvetin vaikea ihminen... Mut osaan kyl olla ihanakin! :D

Usein sitä miettii, miten ihanaa olis olla taas lapsi vailla isoja huolia. Elämässä voisi tehdä monta päätöstä uudelleen...

Baby ja Rocky on mun lapsia.

13-vuotiaana kuvittelin, et tän ikäsenä oon Hollywoodissa ja super kuuluisa näyttelijä. En ole naimisissa mut deittailen Harry Potter Daniel Radcliffeä....

JOS mulla olis iso keittiö ja tiskikone, niin leipoisin joka viikonloppu.

Kukapa ei?

Tää taas johtuu siitä, että kelaan asioita liikaa.

Pelottaa, että aika loppuu ja kohta oon vanha tai sairastun ja huomaan, että en ole saanut elämässäni mitään aikaan.

Oon aina halunnut matkustaa Uuteen-Seelantiin ja hypätä siellä mieheni kanssa maailman kolmanneksi korkeimman tandem benjihypyn.

PARASTA!! Saa kuunnella omaa musaa, laulaa ja tanssii! Voisinhan mä tietty sillonki ku Mouadh on kotona, mut se on eri asia. Tai saan lukee koneella miljoona eri blogia, eikä kukaan sano miten tyhmää se on :D

En osasis olla enää yksin.

Niin se vaan on. Koira on maailman uskollisin ystävä !


Kaikki kuvat TÄÄLTÄ !

torstai 28. maaliskuuta 2013

Minäkö materialisti?

Tein tiistaina aivan iiiihania löytöjä -50% mun salaisesta aina-alessa-vaatteita-kaupasta.... muutama syy taas olla onnellinen ♥
Tänään vielä ekaa kertaa converset jalkaan ja ilman farkut välihousuja!!! Se on kevät nyt!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Olen onnellinen.... mitä sä luulit?

Eilen aamulla kun heräsin, niin mulla oli todella onnellinen olo. En tiedä miksi, mutta kaikki tuntui vaan hyvältä ja teki mieli kiljua riemusta.

Iltapäivällä lenkkeilin serkun kanssa ja menin combat tunnille. Siellä koin taas ryhmäliikunnan ihanuuden. Ja oman tyhmyyteni.... nimittäin en osannut aloittaa rauhallisesti vaan vedin ihan täysillä ja lopuksi voimat meinaski loppua ja yrjö lentää. En vaan suostu tajuamaan, että oon nykyään rapakunnossa. Teki mieli alkaa itkemään ku perjantaina salilla yks muija veti (onkohan se jalkaprässi???) 110kg painoilla ja menin sen jälkeen siihe ja hyvä ku jaksoin 50kg... alko ihan vi****aa!! Onpahan ainakin motivaatiota...

olin eilen onnellinen monesta pienestä ja isosta asiasta. Tajusin miten onnekkaita me ollaan. Tommosia hetkiä pitäis tulla vaan useammin, koska mä olen oikeasti aivan liian kiittämätön ja haluan aina vaan enemmän ja tuntuu, että en oo koskaan tyytyväinen. Mut mitä sitä ihminen muuta tarvii kun rakkautta, ruokaa, terveyttä ja katon pään päälle???!! Pitäis lopettaa ainainen valittaminen ja olla onnellinen siitä mitä on. Koska monella ei ole sitäkään.

Oon katsellut meidän Tunisian kuvia ja oon siitäkin onnellinen, että asuin siellä. Salaa haaveilen meidän vielä joskus asuvan siellä... ihan hullua, että ollaan oltu nyt Suomessa vasta 5kk. Tuntuu, että oltais oltu ainaki vuosi. Niin paljoan asioita on tapahtunut viidessä kuukaudessa, että huh huh. Rankkaa aikaa tää on ollut, mutta en mä (kai?) päivääkään vaihtaisi pois... en mä tiedä missä muuallakaan haluaisin olla kun tässä ja nyt.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ongelmia



Edelleen mulla on ongelmia, että en saa videota suoraan YouTubesta jaettua tänne :( Tietääkö kukaan mikä vois olla vialla? Lisäsin nyt lyhyen videon viime lauantailta, millo mulla oli tarkoitus tehdä teille esittely meidän kodista ennen tupareia, mut ... joo no siinä kävi sitten niin ku siitä videosta näätte :D


Videoon TÄSTÄ 

Ihanaa lauantaita kaikille <3 p="">


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jessss perjantai

Viikot menee ihan hirmusella vauhdilla. Mut hyvä niin, koska tulee kesä!!! Mun pitäis nyt tietää, että milloin haluaisin pitää kesälomaa. Mulla on juhannuksen jälkeen synttärit ja haluasin mennä Rock the Beachiin kattomaan mun lemppari bändiä Stone Souria, joka esiintyy jo keskiviikkona. Sinne on pakko päästä, makso mitä makso! Toki haluaisin päästä käymään myös Tunisiassa, jossa on varmasti hyvät ilmat, perhe ja tuttuja. Mouadh tosin haluais matkustaa muualle, mut enhän mä nyt osaa vielä päättää!! Plus että Suomesta ei ole suoria lentoja kesällä Tunisiaan... :( Tasan viikon päästä nään kentällä mun opaskaverin ja samalla Babykin saapuu Suomeen ♥ Kävin eilen liittymässä salille ja olinkin tänään jo salilla. Täytyis vaan osata alottaa nyt sopivalla teholla, ei liian rankasti eikä liian löysästi. Mulla on onneksi 2 personal trainer tapaamista, joten sieltä toivon mukaan tulee jotain vinkkiä. Ostin Alepasta kokeiluksi proteiinivanukasta yhden annoksen pakkauksessa. Ennemmin mä semmosen saan alas kun niitä kammottavia palautusjuomia! Meinaa tulla oksennus kun sen yrittää juoda. Mulla on tiettyjä ruoka-aineita, joista mulle tulee oksettava olo ja päänsärky. Niitä on viili, joskus banaani ja kurkku, liika valkosipuli ruuassa ja palautusjuomat, ainakin mitä nyt näin äkkiseltään tulee mieleen. Se ruoka vaan pyörii suussa enkä saa nielaistua. Tiijättekö semmosen tunteen?! Oikeastaan mun ei tee nykyään mieli syödä juuri mitään. Ja se on huono asia, koska mun pitäisi syödä enemmän ja saada lihaksia. Että näinkin suuret ongelmat mun elämässä... vuosi sitten mietin, et miten saisin jatkuvan nälän ja puputtamisen loppumaan :D mut en valita, mä rakastan liikuntaa ja sitä fiilistä mitä ryhmäliikuntatunneilla parhaimmillaan on! Joskus ajattelin, et olis kiva itekki olla ohjaajana....