sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Arkeen totuttelua

Päästiin kotiin sairaalasta kahden yön jälkeen. Näin jälkeen päin ajatellen sairaalassa olo oli ns. "turhaa", koska hoitajilla oli niin kiire kokoajan ettei siellä paljon apuja saanut. M kävi koulussa ja tuli sen jälkeen sairaalaan meitä katsomaan (emme ottaneet perhehuonetta). Olin hieman pettynyt, että imetykseen ei juurikaan saanut apuja ja hormooni päissäni (ja ensisynnyttäjänä) en tajunnut enkä osannut kysyä apua/oikeita kysymyksiä. Ensimmäisen yön vaan ihmettelin poikaa ja söin :D toisena yönä olisi jo väsyttänyt mutta poika oli eri mieltä, oli rinnalla kokoajan (ai, että kun sitä odotti aina kauhulla että nyt ne hainhampaat käy kiinni kipeisiin rintoihin..). En ollu muuten kipeä, mutta kroppa oli väsynyt ja lihakset ihan hirmu kipeät, ihan kun olis tehnyt elämänsä salitreenin.

Kotiinpääsy oli ihanaa mutta pelottavaa. Nyt pieni ihminen olisi kokonaan meidän vastuullamme. Rocky otti pojan uteliaana vastaan ja oppi nopeasti, että sänky ei ole enää hänen nukkumapaikkansa. Tietty alussa Rocky oli masis kun ei ole enää ykkösvauva ja kaikki vieraat olivat kiinnostuneita ensisijaisesti vauvasta, mutta mitään agressioita ei ole ilmaissut. Nyt ei meinaa vaan ruoka maistua ja pienimmästäkin äänestä alkaa murina ulko-ovelle.

Täytyy sanoa, että en muista pojan ensimmäisistä viikoista kauhean paljon. Muistan, että maidonnousu oli hirveää, imetys sattui aivan pirusti ja poika oli keltainen, joten ravattiin Kättärillä kokeissa. Sitten tulikin rintatulehdus ja sen mukana parin päivän 39 asteen kuume, ihan kuolema olo yhdistettynä väsymykseen. Oikeastaan tuo eka kuukausi oli aika kamala. Fyysisesti oli kurjaa ja henkisesti herkillä ja ahdisti kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Oon ihminen joka ei nauti epävarmuudesta ja siitä tunteesta että en tiedä teenkö oikein. Varsinkin omasta lapsesta kun on kyse niin haluaa tehdä kaiken "oikein" ja täydellisesti. Oli pelottavaa lähteä kotoa vauvan kanssa ulos. Mitä jos se alkaa itkeä kauheasti? Missä voin imettää? Entäs vaihtaa vaipan? Jossain vaiheessa oli vain pakko lähteä ja selvitä. Täytyy sanoa, että pieni paniikki meinasi iskeä kun olin tulossa keskustasta junalla kotiin kauhealla kiirellä että ehdin ennen kun poika herää. Mulla oli kauhea pissahätä ja poika alkoi inistä vaunuissa. Samalla juna pysähtyy juuri lähdön jälkeen ja kuulutetaan että sähkövika, ei tiedä kauanko kestää. Olin ihan paniikissa että mitä teen ! Nyt naurattaa koko juttu, mutta silloin se tuntui maailmanlopulta. Onneksi nyt on jo paaaaljon varmempi olo ja vaihdan vaipan, imetän yms missä tahansa :)

Oltiin pojan kanssa 0-2kk iässä paljon Karstulassa ja sain paljon apua ja oppeja äidiltä. Muuten ei varmasti nyt olisi niin varma olo. Meidän poika on kyllä alusta asti ollut tosi kiltti ja helppo vauva. Alussa ei juurikaan itkenyt. 1kk iässä oli kausi jolloin alkoi aina kitisemään klo 20 aikohin, AINA! Masu vaivasi jonkun aikaa alussa, mutta käytiin vyöhyketerapiassa ja vaihdettiin d-vitamiini ja maitohappobakteeri Lifen tuotteisiin niin auttoi. Nykyään kitisee lähinnä nälkää tai väsymystään, mutta olen alkanut jo tunnistaa itkuja ja aika nopeasti saan kitinän taltutettua.

Tänään tuli ikää 3kk! Nyt on ihanaa kun niskaa ei tarvi enää niin tukea ja poikaan saa niin paljon enemmän kontaktia. Jäbä oppii ja kehittyy joka päivä lisää ❤

lauantai 27. kesäkuuta 2015

26.6.2015 Je suis Sousse

Kaikki ovat varmaan kuulleet mitä eilen on tapahtunut. 39 viatonta ihmistä tapettiin Tunisiassa,Soussessa,Kantaouissa. Ja mikä tässä mua järkyttää vielä näiden turhien kuolemien lisäksi, on se, että tämä tapahtui muutaman sadan metrin päässä meidän entisestä kodista.

Olin käymässä pojan kanssa mun työpaikalla ja kotimatkalla aloin selaamaan facebookia ja näin mitä on meneillään. Välittömästi kyyneleet tulivat silmiin ja laitoin viestiä Mouadhin siskolle, joka on töissä viereisessä hotellissa, Luojan kiitos hän oli turvassa. Seuraavaksi aloinkin tsekkaamaan ovatko kaikki paikalla olevat ystävät kunnossa, myös he olivat turvassa, vaikkakin aivan liian lähellä tapahtumia ja yksi oli kuullut kuolettavat laukaukset. Soitin Mouadhille, että soittaa kaikki perheenjäsenet läpi, appi oli onneksi kotona ja pikkuveli myös. Isoveli on siviilipoliisi ja on yötöissä, joten hänkin oli kotona. Tulin kotiin niin Mouadh puhua kaverinsa kanssa, joka asuu asunnossa jossa me asuttiin. Hän oli nähnyt kun poliisi ampui tappajan. Arvatkaas missä? Kadulla, josta kävelin lähes joka päivä Rockyn kanssa kun oltiin lenkillä.

Joka päivä kuolee ihmisiä ja terroristi-isku voi tapahtua missä tahansa. Mutta tämä osuu syvälle mun sydämeen. Terroristi-isku paikassa, jossa asuin,elin ja työskentelin. Paikassa, jossa asuu minulle rakkaita ihmisiä.Tasan kolme vuotta sitten olisin voinut olla tuolla rannalla tai tuolla kadulla.

Tapahtumat ovat kova isku Tunisian turismille ja samalla taloudelle. Maa on muutenkin vaikeuksissa, saatikka sitten tämän jälkeen. Tätä Isis haluaa, kuilua muslimien ja länsimaisten välille. Eihän anneta heidän voittaa?

I'm praying for Tunisia ❤

(Kuvat kyseiseltä rannalta kolmen vuoden takaa)

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Synnytyskertomus

Synnytyskertomusta pyydettiin kovasti ja onhan se mukava kirjoittaa itsellekin "muistoksi". Kirjoitan tämän nyt ilman virallista synnytyskertomusta vieressäni, joten jotain saattaa mennä pieleen :D

7.4 (rv 39+4) heräsin joskus kuuden aikoihin kun kasilta piti olla keskustassa tapaamisessa. Olin nukkunu tosi vähän ja huonosti ja ajattelin aamulla että älä vaan kersa tänään synny, haluan nukkua vielä yhdet kunnon yöunet. Meikkasin ja söin aamupalan ja lähdin viemään Rockyä ulos. Katoin kelloa 7.15 ja lähdin kävelemään. Heti kun pääsin ovesta ulos niin tuntui alapäässä sisällä semmonen jännä loksahdus luissa ja salamana alko kipeä supistus. Lähdin vaan kävelemään ja vähän ajan päästä tuli uusi. Kävelin vieläkin ja taas tuli uusi. Sitten tajusin että nyt synnytys oikeasti alkaa ja käännyin kotiin. Pääsin sisälle ja supistuksia tuli kokoajan tosi kipeenä. Huusin Mouadhille että nyt alko synnytys, vie Rocky uudelleen ulos niin mä soitan sairaalaan. Ennen kuin pääsin soittamaan niin mulla meni vatsa ihan sekaisin ja juoksin vessaan ja kaikki tuli pihalle. Siitä viimeistään tiesin, että nyt tää on menoa. Soitin Kätilöopistolle ja koska en ollut tuntenut vauvan liikkeitä enää kunnolla ja vauva oli perätilassa, niin pyysivät tulemaan heti sairaalaan. Tässä vaiheessa kello oli melkein kahdeksan. Saatiin kyyti meidän ystävältä ja automatka oli ihan tuskaa istuma-asennossa. Matka kesti ehkä vartin ja supistuksia tuli kokoajan ja tuntui että lapsivettä valui myös.

Kättärillä meitä oli vastassa kätilö ja lääkäriopiskelija. Päästiin heti synnytyssaliin ja kätilö katsoi tilanteen. Siinä samassa mulla meni lapsivesi. Olin joitain senttejä auki (ehkä 3 tai 4 jos muistan oikein) ja vauva vielä ultrattiin, oli edelleen perätilassa. Mua pissatti kokoajan ja supistuksia tuli tiuhaan tahtiin ja ne oli todella kipeitä. Ilokaasusta ei tuntunut olevan apua. About kymmenen aikoihin sain spinaalin ja se oli kuin lahja Jumalalta, kaikki kivut olivat poissa mutta ihoa kutitti. Epiduraalia varten laitettiin katetri jos jouduttaisiin kiireelliseen/hätä sektioon.

Muistaakseni tässä vaiheessa vauva alkoi kakkia pihkakakkaa ja sehän tietenkin tuli musta ulos kun vauva oli tulossa peppu edellä :D oli kaunista! (M oli kauhuissaan hhahhaaa) Ehkä noin tunnin spinaali vaikutti ja kun vaikutus loppui niin alkoivat erilaiset supistukset, sellaiset että nyt on pakko ponnistaa. Mä en kuitenkaan saanut ponnistaa yhtään, koska perätilassa (ainakin,en tiedä "normaalista" synnytyksestä) odotetaan että vauva laskeutuu mahdollisimman alas itsestään ja että äiti ei käytä voimiaan ponnistamiseen vielä tässä vaiheessa. Vähän yli tunnin kärvistelin, heiluin, kirosin, roikuin sängyn päädyssä, pompin palolla, itkin, raivosin, huusin ja tuskailin "et saa ponnistaa" käskyn kanssa. Sain epiduraalin jossain vaiheessa, en huomannut että olis auttanut mitään. Vähän ennen yhtä kätilö sanoi että hakee lääkärit paikalle. Sieltä tulikin aika monta lääkäriä ja opiskelijaa katsomaan tilannetta. Sitten vihdoin lääkäri sanoi että : " kuule seuraava supistus kun tulee niin ala vaan ponnistaa!" ajattelin vain, että ihanaaaaaaa, vihdoinkin !! Supistus tuli ja aloin ponnistamaan, sattui aivan saaaaatanasti, ihan kun olis kahtia sahattu alapäästä. Huusin, että en pysty, repikää se ulos, haluan sektion, sattuuuuu!! Ponnistin uudelleen, viisi ihmistä vaan tuijottaa mun alapäätä, kukaan ei koske vauvaan (siihen ei saa koskea, ettei se säikähdä), vartalo on kuulemma ulkona, katson itsekin, vain pää on mun sisällä. Supistusta ei kuulu, joten saan ponnistaa ilman kolmannen kerran ja vauva syntyy lääkärin avustaessa tietyllä käännöksellä samalla kun ponnistan. Vauva ei huuda eikä liiku aluksi ja alan huutaa että sillä on napanuora kaulan ympärillä, lääkäri leikkaa napanuoran ja ottaa kaulan ympäriltä pois ja pian vauva parkaisee. "Poika tuli!" ja saan vauvan rinnalleni. Syntymäajaksi merkitään 13.07. Lääkärit ja hoitajat onnittelevat ja kehuvat miten synnytys meni täydellisesti, juuri niin kuin perätilasynnytyksen kuuluu mennä, mut on kuulemma luotu synnyttämään :D Ponnistin kolme kertaa ja ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia. Nyt vasta aloin ajattelemaan vaurioita, niitä ei onneksi tullut, mitään ei leikattu eikä revennyt, sain vain 4 pientä tikkiä nirhaumiin.

Kaikki meni nopeasti ja näin kahden kuukauden jälkeen en muista kipua. Mutta kyllä se sattui enemmän kuin mikään koskaan! Mulla oli aivan ihana kätilö (joka oli menossa lomalle Tunisiaan parin viikon päästä :D) ja vielä ihanampi lääkäri opiskelija, ilman heitä en olisi noin hyvin selvinnyt ja jaksanut. Mouadh oli mukana, kauhusta kankeana, en muista juuri mitään hänestä synnytyksessä, muuta kun että ponnistaessa puristin kättä aivan todella lujaa.

Olen todella todella onnellinen, että synnytin alakautta vaikka poika oli perätilassa. Onneksi en kuunnellut muita enkä antanut pelolle valtaa ja mennyt sektioon. Poika sai alatiesynnytyksen ansiosta paremmat eväät alkaneeseen elämään ja imetys lähti sujumaan.

Onko teillä jotain kysyttävää?
(Tässä vika kuva mahasta edellisenä iltana ja kuva jonka otin aamulla itsestäni muutamia minuutteja ennen supistusten alkamista.)

maanantai 25. toukokuuta 2015

Terve taas!

Oho. Olin aika kauan aikaa kirjoittamatta ja sainkin kommentteja ja kyselyitä miten on mennyt.

Raskausviikolla 39+4 eli 7.4.2015 klo 13.07 maailmaan saapui potra poika mitoilla 49cm ja 3420g. Poika syntyi perätilassa alateitse ja synnytys meni lääkäreiden mukaan kuin oppikirjassa. Voin kirjoittaa tarkemman synnytyskertomuksen myöhemmin jos teitä kiinnostaa(ko?). Olen todella tyytyväinen että päätin synnyttää alakautta enkä tehdä sektiota. Synnytyksestä on nyt vähän yli seitsemän viikkoa ja poika on kasvanut hurjasti, varsinkin pituutta. Hänen kasvojaan en tule blogissa näyttämään ja instakin on nyt yksityinen. Pojalla on ainakin vielä siniset silmät, vaalea iho ja tietyssä valossa punertava tukka (jota on paljon!). Nähtäväksi jää minkä värinen ja näköinen hänestä tulee :)

Alku oli rankkaa! Poika kellersi ja ravattiin arvojen takia sairaalassa. Sitten mulle tuli rintatulehdus ja tuntui että koko maailmankaikkeus on mua vastaan. Nyt arki jo rullailee ja päivät kuluvat siivillä poikasen kanssa. Masuvauvoja on vähän ollut ja käytiinkin vyöhyketerapiassa ja mennään vielä uudelleen. Lauantaina 6.6 on nimiäisjuhlat ja niitä nyt kovasti valmistellaan.

En mä enää osaa kirjottaa, mitä te haluatte kuulla ? :D

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Skippaa tämä jos vauvajutut ei kiinnosta

Pahoittelut niille joita ei vauvajutut kiinnosta, mutta väistämättä niistä tulee nyt kirjoitettua. Tää viikko meni tosi nopeasti kun melkein joka päivä oli jotain vauveliin liittyvää menoa. Tiistaina kävin neuvolalääkärissä ja mun kauhuksi siellä selvisi, että vauva on edelleen perätilassa. Maanantaina menen Kätilöopistolle ja ilmeisesti silloin koitetaan kääntää. En ole järin innoissani tästä uutisesta ja oon koittanut olla ajattelematta asiaa. Äsken googlettelin jotain ja sain vain itseni itkemään ja panikoimaan, joten lopetin lukemisen. Toivon todella, että vauva nyt viikonlopun aikana kääntyisi. Mielessä pyörii vaan, että miksiiiiiii?!??!! Mä en oo todellakaan ollut mikään sohvaperuna (yleensä seisominen ja liikkuminen auttaa kääntymiseen) vaan päin vastoin! Käyn Rockyn kanssa edelleen yli tunnin päivässä ulkona ja muutenkin touhuilen ja olen paljon menossa. Tää on niin tätä mun tuuria ja syytän tunkkugeenejä kun ne haluaa aina tehdä kaiken niin vaikeaksi :D


Tunkkugeeneistä tulikin mieleeni, että anoppilassa ollaan varmoja, että meille tulee poika. Mahan muoto on kuulemma sellainen. Lisäksi pojat ovat vatsassa aktiivisempia ja potkivat enemmän kuin tytöt, koska tytöt ovat luonteeltaan paljon rauhallisempia. HAHAHHHA :D Tässä asiassa tosin menee pieleen se, että mun tekee välillä mieli makeaa ja välillä kaikkea kirpeää. Anopin mielestä kun odottaa tyttöä niin tekee mieli makeaa ja poikaa odottavan tekee mieli kirpeitä ruokia. Olikohan vielä muita juttuja joille oon pyöritellyt silmiäni... :D

Vauvan synnyttyä varmaan tulee sitten enemmän ilmi eroavaisuuksia kulttuurien välillä miten vauvaa tulee hoitaa. Miehelle tuossa puhuinkin, että itkuhälytin pitää vielä hommata. Juteltiin sitten niitä näitä siitä ja sanoin, että aika pian se kuitenkin kannattaa hommata kun vauva nukkuu päiväunia ulkona. Mies oli ihan kauhuissaan, että miten mä voin jättää sen ulos nukkumaan :D Muistutin myös, että aijon kyllä mahdollisimman pian lähteä ulos vaunulenkille Rockyn ja vauvan kanssa. Jälleen kauhistuneita ilmeitä. Tunisiassa vissiin vauva on lukittuna sisälle äidin kanssa ensimmäiset 6 kk. En malta odottaa anopin kauhistunutta ilmettä kun se kuulee näistä kaikista ulkoilu suunnitelmista. Onneksi sentään on kevät eikä talvi ja miinus asteita.



Se, että ei kysytty sukupuolta (tai no M tietää vaikka se koittaakin nyt sanoa että ei muka tiedä) oli kans aika shokki Tunisian väelle. Siellä kaikki haluavat AINA tietää sukupuolen ja nimikin on valmiina ja kerrotaan heti kaikille kun se on päätetty. Ne on niin malttamattomia :D Mä oon niin nauttinut tästä kun en tiedä. Nimi ehdotukset (tai ne nimet ne nyt on 80% varmuudella) olen kertonut vain mun äidille ja M varmaankin sen äidille, en oo ihan varma. Ollaan nyt mietitty, että milloin nimiäiset sitten olisivat. Hyvä ajankohta olisi meidän hääpäivän tienoilla. Meidän hääpäivä tosin on maanantai 8.6 eli varmaan 6.6 tai 7.6 olisi nimiäiset. Riippuu nyt tietenkin milloin hän päättää syntyä :)


Oon koittanut nyt nähdä paljon kavereita ja tehdä juttuja joita ei sitten vastasyntyneen kanssa tehdä. Oli aika absurdi tilanne kun käytiin ystävän kanssa keskiviikkona leffassa klo 11.45 katsomassa Fifty shades of Grey :D Siellä ei kauhean montaa muuta ollut paikalla ja ne jotka siellä olivat YKSIN olivat hmmm vähintäänkin epäilyttäviä :D Torstaina olin kavereiden kanssa lounaalla Kontulassa (sekin oli mulle uutta ja ihmeellistä :D ) ja sitten jätskillä Itiksessä. Kävin Alanya marketista metsästämässä granaattiomenoita, mutta olivat loppu :( Onneksi jauheliha oli tarjouksessa 3,90 e/kg. Tänään käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan eli Kätilöopistoon. Mulla alkoi selkeästi myös allergiaoireet :( Not nice! Mutta nyt suuntaan nukkumaan! Mukavaa viikonloppua :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mestaripiirros

Hei! En edes ala selittelemään blogitaukoa :D ei vaan ole ollut inspiraatiota kirjoittaa mitään. Kaikki on täällä ihan hyvin nyt. Hieman vaikeita aikoja on tässä elelty. Päästiin muuttamaan maaliskuun alussa ja sen kanssa oli hieman säätöä, mutta nyt kaikki on oikein mukavasti ja saatiin jopa uusi lattia. Sisustus on hyvin kesken ja vaiheessa, mutta voisin teille muutaman kuvan näyttää ;) Rakastetaan molemmat asua kyseisellä alueella ja asunto on meille juuri sopiva. Toki olis ihanaa jos Baby D lle olis oma huone. (Oonko muuten kutsunut meidän vauvaa täällä Baby Dksi aikaisemmin? Jos en, niin nyt paljastui teillekin sitten mikä on hänen lempinimensä.)

Muuton jälkeen M llä oli sappirakon poisto, jonka luultiin menneen hyvin. Kunnes pari päivää leikkauksen jälkeen jouduin soittamaan ambulanssin keskellä yötä ja M vietti lähes viikon sairaalassa uusissa operaatioissa. Onneksi kaikki vaikuttaisi nyt olevan hyvin, mutta olipahan seikkailu julkisen terveydenhuollon kanssa ja nyt sitten potilasvahinkoilmoituksia täytellään yms. Kaiken hyvän lisäksi mulle tuli järkky flunssa samaan aikaan ja se vaan kesti ja kesti! Nyt ollaan molemmat terveitä, Luojan kiitos.

Mulla alkoi mammaloma viime viikolla ja en oo kyllä lepäilemään ehtinyt kun on ollut kaikkea touhua ja torstaina lähdin Rockyn kanssa Karstulaan pakoon lattianlaittajia ja M tuli perjantaina perässä. Lauantaina meillä oli vauvamasun kuvaukset ja sen jälkeen mun rakkaat ihanat parhaat ystävät olivat järkänneet yllätys Babyshower kutsut meillä kotona ❤ Oon niin kiitollinen, että en sanotuksi saa sellaisia sanoa, joilla voisin heitä tarpeeksi kiittää ❤

Nyt ollaan matkalla Helsinkiin bussilla ja ens viikko onkin kiireinen! On perhevalmennusta, neuvolalääkäriä ja synnytyssairaalassa vierailua. En voi uskoa, että pian meidän murunen tulee tähän maailmaan! Aika on mennyt todella nopeasti, vastahan mä sen raskaustestin tein ja nyt pitäisi miettiä synnyttämistä ja valmistautua pienen elämän huolenpitoon. Täytyy siis ensi viikolla mennä kirjastoon ja lainata joku kirja äitiydestä ja vauvan hoitamisesta :D Mulla on nyt menossa raskausviikko 35+2. Jos hän tulee äitiinsä niin syntyisi 5 päivää etukäteen ja jos taas enoonsa niin syntyisi 7 päivää ennakkoon. Mitäs arvaatte syntymäpäiväksi? ;)

Tässä linkki videoon, joka meistä tehtiin lauantaina :
https://m.youtube.com/watch?v=JFHG14Miz4Q

Rakastan tätä videota ja kaikkia kuvia mitä meistä otettiin. Laitan niitä myöhemmin kun saadaan kaikki ❤

perjantai 23. tammikuuta 2015

Höpö höpöä

Istuskelen töissä työvuoron jälkeen ja odottelen työkavereita. Ollaan menossa yhdessä syömään keskustaan. Ajattelin tässä kirjotella sillä aikaa mitä mieleen nyt sitten tuleekaan!

Tänään alkoi raskausviikko 29 ja nyt varmaan alkaa aika matelemaan eteenpäin. Ensi viikolla päästään muuttamaan uuteen isompaan kotiin ja takaisin alueelle,jossa ennen asuttiin. Luojan kiitos! Vihaan tätä paikkaa missä ollaan nyt asuttu 6 kuukautta. Uusi asunto on kaksio, mutta aika iso sellainen, 61.5 neliötä ja pieni pihakin löytyy. Päästään laittamaan vauvalle valmiiksi sänkyä ja pesemään vaatteita ❤ Jännää!

Musta tuntuu, että mun elämässä ei enää tapahdu koskaan mitään. Käyn töissä ja sitte meen kotiin ja teen siellä arkijuttuja ja meen nukkumaan. Tämmöstä se on :D Mistä sais vähän jännitystä elämään? Viime lauantaina tapasin monikulttuurisia naisia kreikkalaisen illan merkeissä. On niin superia tuntea samassa tilanteessa olevia naisia ja kuulla erilaisia elämäntarinoita. Silloin kun muutettiin Suomeen, niin en todellakaan ajatellut että meitä "sekapareja" on Suomessa näinkin paljon. Ja oon kiitollinen että oon saanut hyvin moneen tutustua ❤ niinkuin oon aikaisemminkin sanonut, niin vaan samassa tilanteessa oleva ihminen voi täysin ymmärtää millaisia juttuja sitä käykään läpi monikulttuurisessa suhteessa.
Mua ärsyttää, että ei vieläkään puhuta Mouadhin kanssa pelkästään suomea kotona. En vaan saa sitä enkkuvaihdetta pois mun päästä! Aina päätän et nyt puhun vaan suomea ja sitte taas huomaan puhuvani enkkua. Ärsyttävää! Vaikka tiedän että kieli kehittyy parhaiten puhumalla ja varsinkin Mouadh on semmonen, että se oppii puhumalla ja kuulemalla parhaiten. Mikähän siinä on, että tunisialaisilla tuntuu kaikilla olevan tosi lahjakas kielipää? Toivottavasti meidän lapsi perii sen isältään. Multa vois periä vaikka matikkapään, koska Mouadh on matikassa ihan surkea.

Tää oli ihan tyhmä postaus ja tekis mieli olla julkaisematta :D Mutta hyvää viikonloppu kaikille ❤

lauantai 10. tammikuuta 2015

Masukuvia ❤

Päätin silloin kun tulin raskaaksi, että otan joka viikko kuvan masusta. Hauska sitten katsoa jälkeenpäin miten se kasvoi viikko viikolta. Nyt jo naurattaa nuo ekat kuvat, joissa mulla jo omasta mielestä silloin näkyi masua. No heh heh kun vertaa nykytilanteeseen :D Ja tästä päivästä vielä tasan 3 kuukautta laskettuun aikaan aikaa kasvaa! 

Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Toisaalta haluaisin, että aika pysähtyisi kun tuntuu, että en oo vielä ehtinyt nauttimaan raskaudesta ja edes tajuamaan kunnolla, että ihan oikeasti musta tulee äiti ja meistä vanhempia. Kuulemma sitä ei voi edes tajuta tai käsittää ennen kuin se lapsi on sun sylissä. Jos vielä silloinkaan täysin ymmärtää. Toisaalta en millään malttaisi odottaa, että saan lapseni syliini ja näen miltä hän näyttää ja kumpi sieltä tuli, tyttö vai poika. Mä oon kyl sillä tavalla masokisti, että tykkään jännityksestä ja semmosesta itsensä kiusaamisesta. Varsinkin kun tietää miten ihana ja paras palkinto mua odottaa.

Vauvalle alkaa olla kaikki hommattuna. Vaatteita on enemmän kun ehtii käyttää. Rattaat on hankittu. Sänky ja kaikki siihen tarvittava on tiedossa ja ne tulevat kun päästään uuteen kotiin. Oikeastaan vaan sitteri, itkuhälyytin ja kantoreppu/liina puuttuu. Mietin vielä hankinko hoitotasoa. Tosin monta asiaa ehtii hankkia myöhemminkin.Nyt olisi se aika kun pitäisi alkaa lukemaan vastasyntyneen hoidosta yms. Tai ei kai pidä, mutta mua jännittää ja pelottaa miten mä osaan hoitaa. Saan pientä sisäistä rauhaa ja varmuutta jos vähän luen etukäteen ohjeita ja vinkkejä. Onko teillä semmoisia antaa? Lukijoilla joilla on jo omia lapsia niin mikä yllätti vastasyntyneen hoidossa eniten? Tai synnytyksessä? Entäs imetyksessä? Kertokaa mitä vaan!

Meillä on kuun lopussa muutto edessä takaisin samalle aluelle missä asuttiin ennen kun tänne muutettiin. Oon ja ollaan molemmat niin onnellisia että päästään pois täältä. Oli virhe muuttaa kyseiselle alueelle. Ainut asia mitä täällä tulee ikävä on iso takapiha ja oma sauna. Piha on ollut Rockyn kanssa ihanaa kun se on saanut juosta isolla aidatulla pihalla ja riehua lelujensa kanssa. Uudessa asunnossa on myös piha, mutta paaaljon pienempi ja täytyy rakentaa parempi aita ettei Rocky karkaa viereiselle pallokentälle pallojen perään :D Taloyhtiössä on sauna ja järkeviä vuorojakin vielä tarjolla, joten saunaankin tullaan pääsemään ja oma sähkölasku pienenee. Kyllä se asuin ympäristö ja lähellä asuva tukiverkosto on tärkeä viihtyvyyden kannalta. Oon niin onnellinen, et mun ystävät on siellä lähempänä ja samoin Mouadhinkin. Kiva päästä vaikka iltalenkille kaverin kanssa ja nähdä extempore kahvilla ostoskeskuksessa eikä tarvii sopia tapaamista viikkoa ennen keskustaan. Kauheinta täällä on se, että Baby kuoli täällä. Mä en pystynyt pitkään aikaan kulkemaan kohdasta jossa oletan sen kuolleen. Joka kerta mietin että tästäköhän se auto ajoi ja tästä Baby juoksi ja onkohan sen verta tuolla asfaltissa. Niin moni asia muistuttaa Babyn kuolemasta. Oon ehkä seko, mut itken edelleen joka päivä Babyn takia. Mulla on niin kova ikävä sitä ❤ 

Alla masukuvia, otin nyt vain joiltain viikoilta ja viimeinen kuva otettu eilen :)


                               Viikko 10

Viikko 14
Viikko 15
Viikko 18
Viikko 20
Viikko 21
Viikko 24
Viikko 25
Viikko 26
Viikko 27