Ajattelin kirjoittaa niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin uskonnosta. Multa usein kysyttiin ja kysytään edelleen mitäs kun se sun mies on muslimi. Niin mitä sitten? Mä oon aina ollut kiinnostunut uskonnoista ja lukiossa rakastin uskonnontunteja, varsinkin vieraiden uskontojen kurssia. Kirjoitin myös ylppäreissä uskonnon (vaikkakin kamalassa vatsataudissa) ja mietin ja mietin edelleenkin, että lähtisin opiskelemaan uskontoa/uskontoja yliopistoon. Pienenä luin aina iltarukouksen (yleensä kaksi) ja jos en muistanut niin mulla oli huono omatunto siitä. Muistan kuinka pienenä joskus kun mulla oli kamala vatsakipu tai vastaava niin hoin päässäni, että jos mä nyt kärsin tän kivun niin ehkä se on joltain toiselta pois. Useimmiten ajattelin silloin erästä sukulaista, jolla oli paha syöpä.
Oon aina uskonut Jumalaan. Meillä kotona on ollu ihan "perus" suomalainen uskonnollinen kasvatus, eli kerran vuodessa kirkkoon, rippikoulu ja ehtoollisellakin oon käynyt kaks kertaa elämässäni.Lapsena ja nuorena mulla oli muutamia ystäviä helluntaiseurakunnassa ja muutama oli lestadiolainen. Eli olen tutustunut ja nähnyt osan heidän maailmastaan ja tavoistaan. Monet ajattelevat että helluntalaiset ovat hulluja ja tuputtavat uskoaan. He tekevät niin koska uskovat niin vahvasti, moni on kokenut jotain kamalaa ja löytänyt uskosta toivonsa. Jos se pelastaa jonkun alkoholismilta tai huumeilta, niin eikö se ole parempi niin? Moni pitää lestadiolaisia vanhanaikaisina ja kohtuuttomina. Mä ihailen heidän yhteisöllisyyttään ja rakkauttaan lapsia kohtaan. Toki on monia asioita, joita minä en ymmärrä, mutta ei kai mun tarvikaan. Jos he ovat onnellisia oman uskonsa kanssa, niin ei se ole minulta pois. Oon kuitenkin aina ihmetellyt miten kristyt voivat erota toisistaan niin paljon. Miksi raamatusta on monta "versiota"? Miksi siitä on poistettu osia? Miksi on niin monta tapaa uskoa? Ja kaikki uskovat oman tapansa olevan oikein? Mikä sitten on oikein?
Mä en ole koskaan ollut ennakkoluuloinen tai muodostanut mielipidettäni
ihmisestä yhdellä kertaa. Kun tavattiin Mouadhin kanssa niin tottakai me
puhuttiin paljon uskonnosta ja molemmat tiesivät, että meillä on
eriäviä mielipiteitä. Mutta huomasin pian, että mulla oli PALJON väärää
tietoa tai väärinymmärrättyä tietoa islamin uskosta ja muslimeista.
Tottakai, mä oon elänyt kristityssä perheessä, hyvin maallistuneessa
Suomessa, pienellä paikkakunnalla, jossa ei tainnut olla yhtään muslimia
(ainakaan julkisesti). Miten mä voisinkaan mitään tietää? En väitä
nytkään tietäväni kaikkea, miten voisinkaan, koska en ole muslimi.
Vaikka Mouadh niin väittääkin, koska oon sanonut heidän
uskontunnustuksensa (tietämättäni).
Viime viikolla yksi mun läheinen kysyi multa: "Näkyykö se jotenkin teidän elämässä, että Mouadh on muslimi?" Tää oli helppo kysymys. Näkyy se tottakai. Me ei syödä sian lihaa, Mouadh rukoilee, käy moskeijassa (joskus) ja en mä käytä liian paljastavia vaatteita (tosin en niitä ennenkään käyttänyt). Toinen kysymys olikin vaikeampi: "Eihän susta tule koskaan muslimia?" Olin jonkun aikaa hiljaa. En mä voi tommoseen kysymykseen vastata. Mä en ole muslimi, mutta en mä voi vannoa, että musta ei koskaan tulisi. En ole sitä tosissani miettinyt, mutta tutkinut asioita. Jos tulisi niin mitä sitten? Miksi se on niin kamalaa, jos ihminen kääntyy muslimiksi? Mitä pahaa siinä on? Mikä minussa muuttuisi? Monessa mielessä uskon, että musta tulis paljon parempi ihminen, mutta perusminä ei muuttuisi mihinkään. Musta kamalampaa olisi se, että ilmoittaisin olevani ateisti.
Usein huomaa miten vähän ihmiset oikeasti tietävät islamin uskosta. (En väitä tietäväni kaikkea, en todellakaan.) Mitä eroa kristinuskolla ja islamilla sitten on? Molemmat uskovat vain yhteen ainoaan Jumalaan. Molemmat uskovat Jeesuksen olevan profeetta. Molemmat noudattavat kultaista sääntöä:
Raamatun mukainen Jeesuksen opetus vuorisaarnassa: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille". Islamissa
puolestaan opetetaan "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin
hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen". -Wikipedia
Toki muslimit eivät usko Jeesuksen olevan Jumalan poika ja eivätkä usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Mutta omasta mielestäni näillä uskonnoilla on enemmän yhteistä kun eroja. Eikö tärkeintä kuitenkin ole, että meidän Jumala on sama kuin Allah?
Usein musta tuntuu, että kamalin asia monen mielestä on se, että muslimi nainen "joutuu" peittämään itsensä ja pukeutumaan kaapuun. Monet naiset ja tytöt esim. Tunisiassa ovat muslimeita, mutta eivät peitä hiuksiaan, mutta toki pukeutuvat muuten siveellisesti (tai ainakin pitäisi). JOS minusta tulisi muslimi ja päättäisin ITSE, että haluaisin peittää hiukseni, niin mikä siinä olisi kamalaa? Kärjistetysti sanottu, ihan sama kun olis pipo aina päässä? Jokainen muslimi nainen saa itse päättää peittääkö hiuksensa vai ei. Tietenkin siinä voi olla yhteisön painostusta, mutta missä yhteisössö ei olisi. Onko se sitten parempi, että 12-vuotiaat tytöt kulkee tiukoissa minimikroshortseissa ja käyttää topattuja rintsikoita, mielellään vielä joku tiukka glitteritoppi päällä? Odottavat 15-vuotiaana innoissaan, että saavat vetää pään täyteen? Kärjistettyä tuokin toki on, mutta tajuatte pointin?
Koraanissa
kehotetaan naisia peittämään itsensä, mutta niin kehotetaan
Raamatussakin. Raamatussa kyseiset kohdat löytyvät: Uusi Testamentti
:Kirje korinttilaisille 11:2-16 ja Vanha Testamentti: 1. Moos.
Genesis24:65, 4. Moos. Numeri 5:18 ja Jesaijan kirja 47:2. Jos jota kuta
kiinnostaa sieltä asiaa tutkia....
Mä en voi ymmärtää ihmisiä, jotka pitävät islamin uskoa uhkana tai "pahana uskontona". Jokaisessa uskonnossa on ääriliikkeensä, niin kristinuskossakin. Puhutaan paljon Jihadista, tietämättä mitä se oikeasti tarkoittaa. Islam on rauhan uskonto, ei sodan ja tappamisen.
Tarkoitus ei ole puolustella tai "käännyttää" ketään (miten voisinkaan). Vaan avata silmiä ja keskustelua. Me puhutaan paljon kotona uskonnosta ja välillä mua raivostuttaa. Mä oon kasvanut tietyllä tavalla ja oon koko elämäni uskonut tietyllä tavalla. En mä voi yhtäkkiä vain muuttaa ajattelutapaani. Mouadh ei ole koskaan mua pakottanut/käännyttänyt, me ollaan vaan puhuttu paljon asioista, välillä aika painokkaastikin. Välillä musta ehkä tuntuu, että se yrittää liikaa ja mua alkaa ahdistaa. Mutta tiedän, että se ei tarkoita mitään pahaa. Meillä on ollut monta "hyvää" keskustelua siitä mikä on totta ja mikä ei. Mouadhille se on niin selvää mikä on totta. Se on niin varma uskostaan ja kaikesta siihen liittyvästä. Pitäisihän munkin olla? Mutta en mä ole koskaan lukenut Raamattua kannesta kanteen. Toisin kuin kaikki muslimit ovat lukeneet Koraanin ja osaavat sen suurin piirtein ulkoa. Jos Mouadh kysyy multa jotain mitä Raamatussa sanotaan tästä, niin tulee aika tyhmä olo kun ei osaa vastata, tosin kuin jokainen muslimi osaa kyllä kertoa mitä Koraanissa sanotaan.
Ollaan katsottu paljon videoita YouTubessa, Raamatusta ja Koraanista. Mouadhille uskonto on suuri osa elämää, koska heille se on osa kulttuuria. Toisin kuin mulla/meillä uskonto ei ole osa kulttuuria, kovinkaan vahvasti. Toki meidän elämä on rytmittynyt juhlapyhien mukaan, mutta kuka oikeasti tietää miksi mitäkin pyhää vietetään. Viimeksi tällä viikolla selitin meidän työpalaverissa miksi Helatorstai on olemassa. Välillä mua ärsyttää miksi kaikkeen tekemiseen pitää liittää uskonto. Mä yritän olla hyvä ihminen ja tiedän mikä on oikein ja mikä väärin ja teen sen mukaan ratkaisuja elämässäni. Mut Mouadhille se ei riitä. Hän ajattelee kokoajan mitä syntejä se saa anteeksi ja mikä ei saa Jumalaa vihaiseksi.Välillä musta tuntuu, että se pelkää Jumalaa ja että Jumala olisi "paha" ja ankara. Mulla kun taas on mielikuva, että Jumala on anteeksiantava ja melkein kaiken voi saada anteeksi jos oikeasti katuu.
Menipäs tää nyt syvälliseksi. Huomaatte varmaan miten sekaisin ja hämmentynyt olen? Koko tekstin tarkoitus oli kuitenkin herättää ajatuksia ja ihmisiä ajattelemaan mitä oikeasti on Islam (muistakaa mä en ole muslimi, en siis kaikkea tiedä) ja ottamaan siitä selvää, ihan vain mielenkiinnosta. Laittakaa kysymyksiä, ajatuksia, mitä tahansa kommenttia.
