Joulu

Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katsoen tähtien hopeista nauhaa,
toivomme jouluusi lämpöä, rauhaa.

Rauhallista Joulun aikaa kaikille ❤
Nauttikaa läheisistänne, ruuasta ja raikkaasta pakkassäästä ❄

Vastauksia vauvaan liittyen

 Suurin osa kysymyksistä liittyi vauvan saapumiseen ja vauvaan, joten jaottelin nämä nyt kahteen osaan. Kommenttiboksissa saa esittää lisäkymyksiä ja asiattomia kommentteja en aijo julkaista tai aloittaa sotaa kenenkään kanssa uskonnosta yms. Olkaapas hyvät!

rv 24

Täältä pesee kun kerran pyysit. Suunnittelitteko pitkään lapsen hankintaa ennenkuin tärppäsi? Onko sukupuoli jo tiedossa tai kumpaa sukupuolta toivotte? Mouhadin opiskelu/työtilanne? Jännittääkö mikään tulevaisuudessa vauvaan liittyen? Minkä uskonnon lapsi saa, kastetaanko hänet ja jos kastetaan onko kummit jo päätetty? Aivan ihana uutinen itsellänikin on pieni vauva.

- Ollaanhan me lapsista puhuttu heti melkeen kun ollaan tavattu ja ollaan perheestä aina haaveiltu molemmat. Mutta eipä siinä kauaa tarvinnut yrittää kun alettiin tuumasta toimeen :D Meillä oli pientä vääntöä tuohon sukupuolen kysymiseen liittyen, mä en halunnut tietää ja M halusi. Sovittiin sitten niin, että hoitaja kertoi vain miehelleni. Tosin hän nyt väittää että ei muka saanutkaan tietää... M opiskelee edelleen, valmistuu keväällä. Tottakai tulevaisuus pelottaa ja jännittää, mutta eiköhän me selvitä kun kaikki muutkin ovat selvinneet. Lasta ei kasteta, mutta hän saa ns. haltiakummit, ystäväni ja veljeni.

Rocky sylissä junassa viime viikonloppuna

Moikka! Jee, pääsee kysymään :)! Tässäpä näitä: - Mitkä asiat mietityttävät/huolestuttavat tulevassa vanhemmuudessa? - Olen jo pitkään miettinyt blogin aloittamista, mutta yksityisyyden halu pistää hanttiin. Miten sä suhtaudut tähän asiaan? Mitä ajattelet siitä, että tuntemattomat ja puolitututkin sinua täällä saattavat "stalkata"? Entä ujostuttaako joskus joidenkin asioiden kertominen? Kuinka avoin ilmapiiri sulla on sun perheen (vanhempien) kanssa? - Jos sulla on aikaa ja intoa, niin tee persoonallisuustesti täällä: http://www.16personalities.com ja kerro tuloksesi :) Terv. Elina 

 

- Vanhemmuudessa huolettaa ihan perusjutut, että miten pidän sen pikkuisen hengissä :D Mulla ei ole ihan pienistä vauvoista kokemusta. Olin kuitenkin vaan 9-10.v kun mun pikkuveli oli ihan pieni vauva. Tavallaan huolestuttaa myös se, että kuinka paljon tulen sitä murua rakastamaan (ja rakastan jo nyt) ja kuinka huolissani ja ylisuojeleva kreisi musta tulee. Mutta onneksi mulla on maailman paras äitini apuna ja monia kavereita joilla on jo lapsia, joten tiedän että voin apua ja neuvoja kysellä. Uskon siihen, että vanhemmuuteen kasvaa lapsen mukana ja aika moni asia tulee luonnostaan. Mitä blogiin tulee, niin aluksihan kirjoitin mitä sylki suuhun toi, koska aloin pitämään tätä kavereille, perheelle ja itselleni "päiväkirjana". Ekat ilkeät kommentit saivat vähän miettimään, että mitä täällä kannattaa kirjoittaa ja miten. Pitää vaan kokeilla ja kuitenkin miettiä tietyt rajat. En missään nimessä täällä mitään syvimpiä salaisuuksia ja ongelmia ala jakamaan. Kokeilemalla ne rajansa löytää, eikä täällä kuitekaan ihan kymmeniä tuhansia lukijoita käy. Stalkkaajista ajattelen, että antaa stalkata vaan, eipä se multa ole pois tai vaikuta mun elämään. Jos joku siitä nauttii niin antaa mennä vaan ! Perheen kanssa on avoin ilmapiiri, niiden kanssa voin olla just semmonen kun oon eikä tarvi miettiä mitä voi sanoa ja mitä ei.

rv 20

 

Puhuuko Mouhad ranskaa? Miten aiotte hoitaa kielipolitiikkanne vauvan kanssa, siis aiotteko puhua suomea, englantia, arabiaa, ranskaa vai miten? 

 

- Kyllä M puhuu ranskaa, ei Tunisiassa siltä  oikein voi välttyä kun koulussa sitä on pakko opiskella. Minä puhun lapselle suomea ja M tunisiaa. Keskenämme me puhutaan enkkua ja suomea, joten enkkuakin lapsi tulee kuulemaan. En usko, että ranskaa puhutaan, mahdollisesti vois mennä ranskalaiseen kouluun tai opiskella sitten koulussa ranskaa jos haluaa ja perii isänsä uskomattoman hyvän kielipään. Lisäksi kun toinen kotikieli on arabia, niin lapsi on oikeutettu koulussa arabiankielen tunteihin.

rv 19

 

Tää on aika henkilökohtainen kysymys, mutta kuinka kauan yrititte lasta? Kaikkea hyvää odotukseen ja ihanaa joulua teille molemmille! :)

 

- Sanon tähän vain, että ei kauaa ! Kiitos samoin sinulle :)

Mä oonkin ihmetellyt että mihin se kysymyspostaus nyt jäi, ootin sitä niin innolla :D Mä kyselin siellä vaikka mitä.. Mut joo, miten olette nyt valmistautuneet uuden tulokkaan tuloon? Millaisen nimen aiotte vaaville antaa?(suomalainen/tunisialainen??) ja millaset suunitelmat teillä on tulevaisuudellle? Kummassa maassa?

- Oon todella pahoillani, että se jäi :( Viime talvi oli niin hässäkkää kaikin puolin. En mä tiedä ollaanko me mitenkään erikoisesti valmistauduttu vielä... Ainakin ollaan etsitty isompaa asuntoa ja nyt semmonen olis kiikarissa. Paljon puhutaan, että sitte kun vauva on täällä niin noin ei voi tehdä tai tuo tavara ei voi olla tuossa yms. Ollaan vaatteita ostettu ja saatu ja vaunuja katseltu. Sänky ja sitteri saadaan ja ollaan mietitty, että mitäs muuta tavaraa pitää hankkia. Mä oon kyllä vähän sen kannalla, että sitten kun vauva on täällä niin ymmärtää paremmin, että mitä tarvitsee ettei tule turhaa osteltua. Kannatan kierrätystä ja kirppareilta ostamista, joten käytettynä pyrin hankkimaan mahdollisimman paljon. Pojalle on nimi ollut jo siitä asti kun sen 16-vuotiaana löysin ja Mlle olen sen kertonut tyyliin heti kun tavattiin ja siitä lähtien se on ollut varmaa, että jos meille poika tulee niin hän saa tämän nimen. Tytölle on kolme eri vaihtoehtoa, ja niistä valitaan se joka tuntuu hänelle parhaalta. Pojan nimi on kansainvälinen ja löytyy sekä Suomesta, että Tunisiasta, mutta eri tavalla kirjoitettuna. Tytön nimivaihtoehdoissa on kaksi arabinimeä ja yksi kansainvälinen joka löytyy Tunisiasta hieman eritavalla kirjoitettuna. Apua, tulevaisuutta en osaa edes ajatella vielä, ajattelen vain, että 16 viikkoa ja mun maailman napa saattaa olla täällä :) Eiköhän me Suomessa ainakin näillä näkymin olla. Mutta ainahan kaikki on mahdollista ;)

 

Otatteko selvää lapsen sukupuolesta? Mihin uskontokuntaan teidän lapsi tulee kuulumaan?

- Mä en halunnut tietä, mutta M halusi ja sille se (kai) kerrottiin. Vaikka se nyt väittää, että ei muka tiedä. Kyllä mulla kuitenkin on semmonen olo, että poika olis tulossa. Lapsesta tulee muslimi isänsä mukaan. Jos joskus jotain muuta haluaa, niin se hänelle suotakoon. Mulle on tärkeintä, että me molemmat kerromme lapselle Jumalasta ja lapsemme näkee uskomme. Mulle ei ole niin tärkeätä kuinka hän sitä tuo esille tai toteuttaa, se on Mlle tärkeämpää.

 

Tuleeko vauvalle kansainvälinen nimi vai ihan perus suomalainen? :)

- Aika kansainvälisellä linjalla mennään, mutta arabi twistillä. Mä en oikeen oo koskaan syttynyt perus suomalaisista nimistä. Ja mun mielestä lapsen nimellä täytyy olla joku tarina. Katso myös vastaukseni aikaisempaan kysymykseen.

 

Hei Laura! Olen myös itse naimisissa muslimimiehen kanssa mutta lapsia ei toistaseksi ole. Olen kuitenkin miettinyt että jos meillä joskus tulevaisuudessa on, että miten kasvatamme heidät uskontojamme ajatellen. En ole muslimi ja tuskin koskaan tulen olemaan, mutta kiinnostaisi tietää miten teidän vauvan elämässä esim. nämä asiat tulevat esille? :) En itse syö sianlihaa enkä tee siitä ruokaa joten meillä tuskin sitä tulevat lapsetkaan syö.. Ja esimerkiksi ympärileikkaus, Mitä olet mieltä asiasta? Toki ymmärrän jos nämä menevät liian henkilökohtaisuuksiin niin ei tarvitse vastata :) Kiitos ihanasta blogista ja kaikkea hyvää teidän perheelle <3 -="" a="" anonyymi="" div="">

-Moikka A! Nyt voin vaan vastata siihen miten olemme ajatelleet tähän mennessä, että haluaisimme asioiden menevän. Toki sitten kun lapsi oikeasti on tässä ja ymmärtää enemmän uskonnosta yms niin vaikea sanoa meneekö kaikki sitten niin kuin on ajateltu. Me molemmat uskomme Jumalaan, mä en koe kristinuskoa ihan täysin omakseni, mutta Mlle uskonto on tärkeä asia. Silloin kun olen päättänyt mennä Mn kanssa naimisiin niin olen hyväksynyt sen faktan, että hänen kulttuurissaan lapsen uskonto määräytyy isän mukaan ja silloin sen on oltava mulle ok. Jos tämä ei olisi ollut mulle okei, niin me ei voitaisi olla yhdessä eikä saada lapsia. M ei koskaan hyväksyisi, että hänen lapsensa kastetaan ja mulle taas kastaminen ei ole niin tärkeätä, se tuntuu enemmänkin vain tavalta. Islam on kaunis uskonto ja siinä on paljon hyvää ja ihania asioita, jotka ovat myös minun arvomaailmassani. Minusta tässä ei ole mitään ihmeellistä, että lapsestani tulee muslimi vaikka en sitä itse olekaan. Mulle on tärkeintä, että lapsi saa kuulla Jumalasta ja myöhemmin jos hän ei halua olla muslimi niin hän on vapaa valitsemaan jos näin kokee itselleen parhaaksi. Mä en ole syönyt sianlihaa oikeastaan ollenkaan sen jälkeen kun muutin pois kotoa, se on aina ällöttänyt, joten ei tuota ongelmia, että lapsenikaan ei sitä tule syömään. Ympärileikkaus kuuluu tehdä muslimille ja musta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kuinka monta miljoona jenkkiä on ympärileikattu ja siellä se on aivan normaalia. Kaikkea ihanaa myös teille !

 

Ootko jo hankkinut paljon vauvatavaroita? Paljon onnea teidän perheelle <3 div="">

- Olen mä jonkun verran ostellut vaatteita, mutta en vielä kauheasti. Mun äiti on säästänyt niin paljon mun ja pikkuveljen vaatteita, että tuskin tarvii kamalasti ostella. Ja ehtiihän sitä sittenkin kun vauva on täällä. Nyt kun en sitä sukupuolta tiedä, niin en viitsi kauheasti ostella. Ja oikeastaan aina huonot valikoimat on neutraaleja vauvanvaatteita. Kiitos!!

 

Mietin tuossa kun teille on nyt tulossa tuota perheenlisäystä niin mietityttääkö sua kuinka paljon 1.Tunisian lainsäädäntö jossa käytännössä äidillä ei ole mitään oikeuksia lapseen nähden? ja kasvatus tuleeko lapsesta muslimi ja jos poika niin ympärileikkaus? en nyt välttämättä takoita että haluaisin tietää mitä olette päättäneet vaan lähinnä millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet? 

- Olen toki miettinyt sitä, että Tunisiaan matkustettaessä isä voi estää lapsen poistumisen maasta ja jos näin kävisi, niin asialle ei voi minkään maan virkavalta yhtään mitään. Ja olen kuullut monia kauhutarinoita tästä.  Mutta näin se nyt vaan on ja sen kanssa on elettävä, voihan hyvin olla, että kyseinen asia tulee muuttumaan vielä joskus. Käytännössä siinä pelottaa vaan se, että jos mies ei ole mukana niin miten me muistetaan semmonen lappu hankkia tai jos se menee hukkaan reissussa niin kusessa ollaan! Tosin tämä toimii myös Suomen päässä niin, että jos mies olisi menossa kahdestaan meidän lapsen kanssa Tunisiaan niin rajavartialaitos saattaa pysäyttää miehen matkan ja soittaa mulle ja kysyä, että olenko tietoinen lapsen maasta poistumisesta. Toiseen kysymykseen löydät vastauksen ylempää :)

 

 

 

 

QUESTIONS?

Moikka, suunnattoman paljon kiitoksia edelliseen postaukseen kommentoineille! Olin todella yllättynyt suuresta kommentti määrästä, niistä tulee aina hyvä mieli. KIITOS !!  Mä tiedän, että viimeksi kun sanoin tekeväni kysymyspostauksen, niin mulla jäi niihin vastaamatta.. Mutta mä lupaan ja vannon, että nyt ei käy niin! Pyrin nyt siihen, että postaisin ainakin kerran viikossa, joten voisin jo ensi viikonloppuna vastailla teidän kysymyksiin. Laittakaa paaaaaljon kysymyksiä mistä vaan. Mouadhillekin voi jonkun kysymyksen heittää, mutta pääasiassa mulle :) Mukavaa alkavaa viikkoa !

Suomessa suomea?

Käytiin viime tiistaina Kätilöopistolla rakenneultrassa ja Luojalle kiitos Baby D vaikuttaa olevan terve ja kasvavan normaalisti. Tämä oli meidän kolmas ultra (normaalisti niitä on vain kaksi), mutta ekalla kerralla Baby D oli liian pieni mittauksiin kun viikkoja olikin arvioitua vähemmän. Joten sen vuoksi ultraus kertoja tuli yhteensä kolme.

Ekalla kerralla oltiin Kätilöopistolla ja hoitaja oli aikas nyrpeä, eikä puhunut englantia. Toisella kerralla oltiin Naistenklinikalla, jossa oli aivan ihana hoitaja, joka puhui hyvää englantia. Tämä rakenneultra oltiin taas Kätilöopistolla ja hoitaja ei ollut yhtään kiva eikä puhunut englantia ollenkaan! Hän ei edes tervehtinyt Mouadhia. Mukana oli myös opiskelija, jolle hoitaja puhui varmaan enemmän kuin meille. Mua alkoi harmittaa todella paljon kun tuli tunne, että Mouadhilla ei ollut mitään väliä ja se jäi ihan ulkopuoliseksi. Vaikka ei osaisi englantia niin kai silti voi eleillä ja ilmeillä jotain osoittaa?! Alkoi todella ärsyttää, että miten Suomessa, jossa tunnetusti lähes kaikki ihmiset osaavat englantia ikään katsomatta, ei voinut edes tervehtiä?!

Samana päivänä meillä oli myös perhevalmennus neuvolassa. Meitä oli kaksi paria, joista mies ei ymmärtänyt suomea. Valmennusta piti (anteeksi nyt vaan) eläkeikää lähestyvä naikkonen, joka ei myöskään ollut kiinnostunut sanomaan mitään englanniksi. Koko valmennus oli muutenkin ihan täyttä kuraa, samat tai paremmat tiedot olisin voinut lukea vauva.fi keskusteluista.

Mun oli pakko kysyä valmennuksen jälkeen siltä toiselta parilta, että missä heillä olivat olleet ultrissa ja samaa päivitteli kyseinen pari, että Kättärillä ei saanut palvelua englannksi. Mietittiin myös, että eikö valmennuksia voisi vaikka yhdistää neuvoloiden välillä monikulttuurisille pareille ja ne pidettäisiin englanniksi? Koko valmennuksen idea menee hukkaan kun isä ei saa siitä mitään irti.

Olin ja olen edelleen todella yllättynyt tästä ettei muka kukaan puhu englantia. Olenko vain vaativa ? Onko mulle englannin puhuminen ja käyttäminen päivittäisessä asioinnissa niin luonnollista, että en voi käsittää sitä että en saa haluamaani palvelua englanniksi? Tosin oltaishan me voitu ennakkoon sanoa että haluamme hoitajan joka varmasti puhuu englantia. Mutta eihän mulle tullut mieleenkään, että tämmöistä pitää vaatimalla vaatia. Miten ne perheet pärjää, joista kumpikaan vanhemmista ei osaa suomea... Tämmöistä mietintää multa. Onko teillä vastaavia kokemuksia vai oonko mä vaan hölmö?

Missing Tunisia

Suomeen saatiin lunta, mikä on ihanaa, MUTTA haluaisin kovasti jo päästä Tunisiaan. Tässä kuvia meidän lomalta viime kesältä, josta en ole edes tainnut kirjoitella... Nauttikaa kuvista ☀

Vanha ja uusi elämä

Huonojen uutisten ketju jatkuu. Papallani todettiin syöpä eikä mitään ole enää tehtävissä. Niin se kai vaan menee, että vanhat kuolevat ja uusi elämä syntyy tilalle. Surullista silti.

Olen juuri Pohjanmaalla. Tultiin eilen illalla Vaasaan, tänään oltiin Laihialla mummani synttärikahveilla. Mummani täyttää huomenna 85.vuotta. Dementia on vienyt käsityksen siitä ketä me ollaan, mutta kovan elämän on mummani elänyt. Tullut Inkeristä Suomeen sodan jaloista ja aloittanut elämän köyhyydessä. Pienenä olin usein mummalla viikonloppuja lähes samanikäisen serkkuni kanssa. Meillä oli leikkejä, joissa puettiin mumman hienoja juhlamekkoja ja koruja päälle. Jouluja vietettiin mummalla ja hoidettiin mumman kissoja, joiden nimet olivat Nöpö ja Killi. Hienoja muistoja kannan aina mukanani mummasta ja meidän hetkistämme yhdessä ♥ Erityisen pahalta tuntuu, ettei mummani tule ymmärtämään olevansa isomumma. 

Tänään vielä ajamme Alajärvelle katsomaan pappaani. Tarkoitus oli mennä vasta jouluna, mutta tämän uutisen jälkeen ei voi tietää kauanko aikaa on jäljellä. Haluan kuitenkin pystyä jättämään hyvästit. Niin kuin jätin hyvästit mummulleni tasan kolme vuotta sitten kun hänellä todettiin syöpä. Se oli rankkaa, mutta tärkeä juttu.

Yöksi ajamme Karstulaan ja huomenna Onnibussilla Helsinkiin. Tänä viikonloppuna on tullut istuttua autossa hurjasti. Rocky jäi hoitoon mun kaverille ja eilen automatkalla Vaasaan sanoin Mouadhille, että mulla on huono tunne Rockystä. Pelkään ihan hulluna, että sille sattuu jotain. Meni vähän aikaa niin ystäväni laittoi viestin, että Rocky oli karannut ja tapellut meidän naapurin koiran kanssa. Onneksi ei käynyt mitään vakavaa. Tuntuu vaan maailman hirveimmältä ajatukselta, että Rockylle sattuis jotain. Se on mun suurin pelko tällä hetkellä. Pelkään, että se(kin) viedään multa. Oon ehkä vähän hullu, mutta rakastan Rockyä niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla. Kotona vaan halin ja pussailen sitä ja mietin sitä jatkuvasti jos en ole kotona. Ja nyt vielä nää hormoonit tuo oman lisänsä hehhee :D

Pointti tässä kirjoittelussa oli kai se, että miten eritavalla yhtäkkiä oon ymmärtänyt tämän elämän. Mulla ei ole kuollut tai sairastunut kukaan läheinen ennen mummuani. Miten paljon sairauksia ja kuolemaa voi yhtäkkiä kohdata. Kuitenkin uusi elämä saa alkunsa ja elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin. Oon ymmärtänyt eri tavalla elämän ainut kertaisuuden ja sen, että milloin vain voi sattua jotain pahaa. Silti pitäisi yrittää pitää pelko poissa ja nauttia niistä pienistä hetkistä mitä nyt ja tässä on saanut. Nyt ehkä on vielä se vaihe, että pelkään kokoajan jotain pahaa tapahtuvan. Siksi en uskalla vielä raskaudestakaan nauttia. Yritän pienessä mielessäni saada ajatukset sellaisiksi, että nautin täysillä tästä hetkestä ja lopetan pelkäämisen. Se ei lopulta auta mitään.

Koittakaa tekin nauttia elämänne joka sekunnista tämän syksyisen harmauden keskellä ♥

Raskausjuttuja

Päätin, että tulen kirjoittamaan blogiin myös raskaus/vauvajuttuja. Onhan tämä nyt suurin osa elämääni tällä hetkellä. Tein siis testin tuossa elokuun puolessa välissä ja ennen sitä olin tehnyt muutaman negatiivisen testi. Yllätyin melkoisesti kun testi plussasi heti samantien kun virsa meni tikulle. Pakkohan sitä oli uusi testi tehdä ennen kuin uskoin asian todeksi. En mä jotenkin vieläkään tajua että mun sisällä on oikeasti kasvamassa elämä. Ultrassa on niin hassua kun tyyppi heiluu mun sisällä kun heinämies, mutta en tunne sitä. Uskomatonta!

Alussa mua väsytti tosi paljon, oli kamala nälkä, mutta kaikki ällötti. En oo kuitenkaan oksentanut, eikä ollut edes lähellä. Rinnat olivat ja ovat herkillä, mutta "pahin" asia on ollut finnit ja hormooninäpyt. Mulla on aina ollut tosi hyvä iho, joten tää on ollut kamalaa ja toivon, et ne menis nopeasti pois :D Mutta muuten olen voinut normaalisti. Mulla on lunnostaan matala verenpaine ja se on laskenut tässä raskauden myötä vielä lisää, joten se aiheuttaa välillä pahaaoloa ja huimausta. Toivotaan, että näillä mennään loppuun asti. Tosin pieni arvaus jo on, että mun alselkä tulee olemaan ongelma, mutta en vielä stressaa sitä.

Hullua ajatella, että 5 viikon päästä olen puolessavälissä raskautta.Masu kasvaa jo kivasti ja eilen ostin ekat mamma housut. Jeeee, tästä se valaaksi tulo lähtee!

Good and bad news

Blogissa on eletty hiljaiseloa. En oikein tiedä mitä tämän kanssa tekisin. Rakastan kirjoittamista ja tiedän miten (yllättävän) moni tätä blogia lukee ja haluaisi minun jatkavan. Mutta mutta... katsotaan.

Tuntuu, että muutettuamme uuteen kotiimme, joka ei kylläkään tunnu kodilta vieläkään, kaikki on mennyt enemmän ja vähemmän pieleen. Ihan kuin asunnossa olisi jokin kirous. Aloin jo miettimään, että onkohan edellinen asukas tehnyt siellä itsemurhan... Mouadh katto mua kun vajaata ja käski olla hiljaa :D Saatan olla ehkä hieman hysteerinen .... joskus.... Kamalin asia mitä on nyt tapahtunut on Babyn kuolema. Mun rakas pieni muru olisi täyttänyt juuri 3.vuotta. Valitettavasti Baby jäi tiistaina 6.10 illalla auton alle ja kuoli heti. Päälle ajaja oli (Jumalalle kiitos) itse vienyt Babyn Viikkiin, jonne keskiviikko aamuna soitin ja kuulin järkyttävän uutisen. Tosin olin jo vähän arvaillutkin näin käyneen. Keskiviikko me vaan itkettiin ja halittiin Rockyä. Perjantaina haettiin Babyn ruumis ja lähdettiin Karstulaan hautaamaan Baby. Siellä se on turvassa ja nukkuu ikiunta mun toisen kissan vieressä. Tämä on ollut raskas viikko, mutta pakko ajatella, että Babyn elämä oli tarkoitettu tämän mittaiseksi. Raskainta on, kun huomaa automaattisesti etsivänsä sitä katsellaan tutuista nukkumapaikoista, odottaa sen tulevan peiton alle kylkeen nukkumaan ja aamulla maukuen seuraavan vessaan ja aamupalalle kalkkunasiivun toivossa. Onneksi ihania muistoja on paljon ja tiedän, että ilman meitä Baby olisi kuollut jo monta vuotta sitten. Baby sai hyvän elämän eikä kukaan olisi sitä voinut enempää rakastaa kuin minä, Mouadh ja Rocky.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

"Do not stand at my grave and weep.I am not there.I do not sleep.I am a thousand winds that blow.I am the diamond glints on snow.I am the sunlight on ripened grain.I am the gentle autumn’s rain.When you awaken in the morning’s hush,I am the swift uplifting rush Of quiet birds in circled flight.I am the soft stars that shine at night.Do not stand at my grave and cry;I am not there.I did not die."

***

Ei mahdu se asia sanoihin,
ei lauseisiin, ei kyyneliin,
miten paljon sä meille merkitset.
On kuvasi piirtynyt sydämiin,
sinä ansaitset parhaimmat kiitokset.
Kaikki opetus elämästä
mikä sinulta saatu on,
on sisältö enemmästä,
se rakkaus pyyteetön.
Siksi lausumme kiitoksen sinulle Baby,
kaikesta mitä annoit meille.
Vain muistot ja rakkaus lohduttaa,
olkoon leposi rauhaisaa.

***
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Mouadh on ollut tosi kipeä ja sairas. Syy onneksi selvisi ja hän pääsee leikkaukseen. Kyseessä on ihan vaan tähystysleikkaus, mutta toki se pelottaa silti. Hän ei ole koskaan ollut missään leikkauksessa tai näin monissa tutkimuksissa, joten jännitti niitä kovasti. Se, että oma perhe on tällaisella hetkellä kaukana, tuo tietenkin lisäjännitystä ja pahaa mieltä niin Moaudhille kun hänen vanhemmilleenkin. Mä uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Mutta jottei kaikki olisi niin kamalaa ja synkkää, niin iloa ja onnea meidän elämäämme toi elokuussa tieto, että meitä on siunattu suurella lahjalla. Meille nimittäin tulee vauva ♡♡♡ Laskettuaika on huhtikuun alkupuolella, joten kaikki on hyvin alussa, mutta kuitenkin nyt jo turvallisemmalla puolella raskautta. Olemme hyvin onnellisia ja ylpeitä tulevia vanhempia ♡♡♡ Näin juuri viime yönä unta, että synnytin ja vauva oli maailman suloisin poikavauva. Mulla on ollut jo aikaisemmin tunne, että poika tulee ja nyt se vielä vahvistui. Katsotaan paljonko tulen vauvasta ja raskaudesta kirjoittamaan. En ole vielä päättänyt haluanko näin yksityisiä asioita kuinka paljon tuoda esiin. Varsinkin kun viimeaikoina blogiin tulleet kommentit eivät ole olleet niitä kivoimpia. Halusin kuitenkin kaikkien teidän ihanien lukijoiden tietävän syyt hiljaisuuteeni. Mukavaa alkavaa viikkoa ♥

Goodbyes seems to be the hardest words

Kaks viikkoa meni todella nopeasti. Varsinkin vikat päivät. En voinut uskoa, että torstai-iltana piti sanoa heipat perheelle. Olihan se odotettavissa, mutta silti en ollut yhtään ajatellut sitä hetkeä tai valmistautunut siihen. Aluksi ajattelin, että mikäs siinä kun halaa vaan ja sanoo bislemat. Pussailin puoli tuntia koiranpentuja ja höpöttelin niille. Mouadh halasi sen äiti ja siinä vaiheessa mun kyynelkanavat aukesivat. Sitten mä halasin ja pussailin anoppia poskille. Sitten Mouadhin siskoa. (Aamulla vielä Mouadhin isä ja äiti tuli autolla viemään meidät hotellilta junalle ja itkin vielä enemmän.) Lähdettiin pois kauhean ruokakassillisen kanssa. Mouadhin pikkuveli tuli saattamaan meitä taksille koiran kanssa, koska sen äiti pelkäs et meille sattuisi jotain. (Joku aika sitten ihan heidän kotikadun vieressä oli kidnapattu tunisialainen tyttö tämän kihlatulta, joka oli hakattu. Tyttö oli raiskattu ja löydettiin myöhemmin... :(  ) Taksi tuli ja Mouadh halasi veljeään. Sit mä halasin sen veljeä, joka kuiskasi mulle : "Laura, pidä huolta mun veljestä!" Kun pääsin taksiin niin aloin vaan itkemään. Mulla oli niin ristiriitaiset tunteet. Tuntui ihan kamalalta, että vien Mouadhin sen perheeltä. Mun takia se joutuu jättämään sen äidin itkemään ja pikkuveljen ikävöimään. Toisaalta taas olin onnellinen, että hyvästeltiin yhdessä ja ettei mun tarvinnut hyvästellä Mouadhia. Se tulisi mun kanssa kotiin. Se kutsui jo Suomea kodikseen. Siitä tuli hyvä mieli.

Kuitenkin koko matkan oltiin hiljaa ja kysyin jossain vaiheessa mikä fiilis. Mouadh vaan sanoi, että ei täällä, älä puhu nyt. Näin siitä, että se pidätteli itkua. Päästiin hotellille niin sit se alkoi. Tää on mun kotimaa, mitä jos en enään nää mun perhettä. Voisinpa viedä ne täältä pois. Ehkä tän maan tilanne menee niin huonoksi, että tänne ei ole enään turvallista tulla. Mitä jos mun äiti kuolee, se on jo vanha ja sairas. Mitä noihin voi sanoa? Koitin vaan rauhoitella ja vakuutella, että tullaan pian takas ja näät vielä kaikki. Vaikka enhän mä voi tietää. Ennen nukkumaan menoa sanoin vielä : "Kiitos, että tuut mun kanssa kotiin ja jätät kaiken mun takia." Mouadh sanoi: " Tottakai tulen. Mä rakastan sua."

Koitin miettiä miltä musta tuntui sanoa heipat lentokentällä. Tai miltä tuntui "lomailla" laskien kauhulla päiviä hyvästeihin. Miten koitin tukahduttaa itkun kentällä ja vaan toimia ilman ajatuksia ja tunteita. Jos näin jonkun suomi/tunisia parin/perheen menossa kotiin yhdessä, käänsin pään pois kun en kestänyt katsoa. Näin Tunisin kentällä yhden tytön jonossa miehensä kanssa, mutta odottamassa koneeseen nousua yksin. Huomasin, että hän katsoi meitä. Yhtäkkiä hän nousi ja meni toiselle puolelle istumaan. Mulle tuli paha mieli. Tiesin niin hyvin miltä hänestä tuntui. Samalla olin niin onnellinen, ettei mun enään koskaan tarvii sanoa hyvästejä kentällä. En enään pystyisi siihen. Se kamala pala kurkussa ja ahdistus rinnassa. Se tunne kun tuut yksin kotiin ja joudut avaamaan skypen. Mä vaan romahdin kun tulin kotiin. Itkin ja itkin ja itkin. Se ikävän puristus rinnassa ja tunne koko ruumiissa, joka vaan haluaa että mies pitäis sua sylissä eikä tarvitsisi nukkua yksin. En todellakaan enään pystyisi siihen.

Olin unohtanut miten onnekas olen, että mun mies on mun kanssa samassa maassa. En oo osannut arvostaa sitä. En ole ollut siitä tarpeeksi kiitollinen Mouadhille. Nyt tajusin ja ymmärsin, että oon niin tottunut tähän, että pidän yhteiseloa itsestäänselvyytenä. Vaikka silloin kaukosuhdeaikoina vannoin ettei mulle koskaan kävis niin.

Kaikki te, jotka vielä elätte kaukosuhde aikoja, olette olleet mun ajatuksissa paljon. Ootte vahvoja ja rohkeita! Vielä se päivä tulee, kun saatte joka aamu herätä rakkaan vierestä, mä lupaan ♥