sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mestaripiirros

Hei! En edes ala selittelemään blogitaukoa :D ei vaan ole ollut inspiraatiota kirjoittaa mitään. Kaikki on täällä ihan hyvin nyt. Hieman vaikeita aikoja on tässä elelty. Päästiin muuttamaan maaliskuun alussa ja sen kanssa oli hieman säätöä, mutta nyt kaikki on oikein mukavasti ja saatiin jopa uusi lattia. Sisustus on hyvin kesken ja vaiheessa, mutta voisin teille muutaman kuvan näyttää ;) Rakastetaan molemmat asua kyseisellä alueella ja asunto on meille juuri sopiva. Toki olis ihanaa jos Baby D lle olis oma huone. (Oonko muuten kutsunut meidän vauvaa täällä Baby Dksi aikaisemmin? Jos en, niin nyt paljastui teillekin sitten mikä on hänen lempinimensä.)

Muuton jälkeen M llä oli sappirakon poisto, jonka luultiin menneen hyvin. Kunnes pari päivää leikkauksen jälkeen jouduin soittamaan ambulanssin keskellä yötä ja M vietti lähes viikon sairaalassa uusissa operaatioissa. Onneksi kaikki vaikuttaisi nyt olevan hyvin, mutta olipahan seikkailu julkisen terveydenhuollon kanssa ja nyt sitten potilasvahinkoilmoituksia täytellään yms. Kaiken hyvän lisäksi mulle tuli järkky flunssa samaan aikaan ja se vaan kesti ja kesti! Nyt ollaan molemmat terveitä, Luojan kiitos.

Mulla alkoi mammaloma viime viikolla ja en oo kyllä lepäilemään ehtinyt kun on ollut kaikkea touhua ja torstaina lähdin Rockyn kanssa Karstulaan pakoon lattianlaittajia ja M tuli perjantaina perässä. Lauantaina meillä oli vauvamasun kuvaukset ja sen jälkeen mun rakkaat ihanat parhaat ystävät olivat järkänneet yllätys Babyshower kutsut meillä kotona ❤ Oon niin kiitollinen, että en sanotuksi saa sellaisia sanoa, joilla voisin heitä tarpeeksi kiittää ❤

Nyt ollaan matkalla Helsinkiin bussilla ja ens viikko onkin kiireinen! On perhevalmennusta, neuvolalääkäriä ja synnytyssairaalassa vierailua. En voi uskoa, että pian meidän murunen tulee tähän maailmaan! Aika on mennyt todella nopeasti, vastahan mä sen raskaustestin tein ja nyt pitäisi miettiä synnyttämistä ja valmistautua pienen elämän huolenpitoon. Täytyy siis ensi viikolla mennä kirjastoon ja lainata joku kirja äitiydestä ja vauvan hoitamisesta :D Mulla on nyt menossa raskausviikko 35+2. Jos hän tulee äitiinsä niin syntyisi 5 päivää etukäteen ja jos taas enoonsa niin syntyisi 7 päivää ennakkoon. Mitäs arvaatte syntymäpäiväksi? ;)

Tässä linkki videoon, joka meistä tehtiin lauantaina :
https://m.youtube.com/watch?v=JFHG14Miz4Q

Rakastan tätä videota ja kaikkia kuvia mitä meistä otettiin. Laitan niitä myöhemmin kun saadaan kaikki ❤

8 kommenttia:

  1. Aaaw, aivan ihana video teistä!! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis! Ihana idea tehdä videomuoto. Lämpimästi onnea loppuodotukseen. Muista nauttia! <3
    Kaisa

    VastaaPoista
  3. Voi te ootte niiiiiin ihania molemmat! Ihan kuin filmitähtiä :). Tosi kaunis video! Ja raskaus todella pukee sua, olet niin hehkeän näköinen. Kaikkea hyvää loppuraskauteen. Aika on mennyt yllättävän nopeasti, vastahan tosiaan täällä kerroit raskaudestasi. Vauvakuvia odotellen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Terhi <3 Mustakin tuntuu, että aika on mennyt ihan liian nopeasti ja nyt vauva voi syntyä periaatteessa milloin vain. Tosin mitään merkkejä mulla ei ole vielä ollut siihen suuntaan :)

      Poista
  4. Hei! Tosi kiva vauvan sänky, erilainen! Saanko udella mistä ootte löytäneet? :) -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään kun on vähän erilainen. Mun vanhemmat sen hankkivat Veljekset Keskiseltä joskus helmikuussa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)