sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Arkeen totuttelua

Päästiin kotiin sairaalasta kahden yön jälkeen. Näin jälkeen päin ajatellen sairaalassa olo oli ns. "turhaa", koska hoitajilla oli niin kiire kokoajan ettei siellä paljon apuja saanut. M kävi koulussa ja tuli sen jälkeen sairaalaan meitä katsomaan (emme ottaneet perhehuonetta). Olin hieman pettynyt, että imetykseen ei juurikaan saanut apuja ja hormooni päissäni (ja ensisynnyttäjänä) en tajunnut enkä osannut kysyä apua/oikeita kysymyksiä. Ensimmäisen yön vaan ihmettelin poikaa ja söin :D toisena yönä olisi jo väsyttänyt mutta poika oli eri mieltä, oli rinnalla kokoajan (ai, että kun sitä odotti aina kauhulla että nyt ne hainhampaat käy kiinni kipeisiin rintoihin..). En ollu muuten kipeä, mutta kroppa oli väsynyt ja lihakset ihan hirmu kipeät, ihan kun olis tehnyt elämänsä salitreenin.

Kotiinpääsy oli ihanaa mutta pelottavaa. Nyt pieni ihminen olisi kokonaan meidän vastuullamme. Rocky otti pojan uteliaana vastaan ja oppi nopeasti, että sänky ei ole enää hänen nukkumapaikkansa. Tietty alussa Rocky oli masis kun ei ole enää ykkösvauva ja kaikki vieraat olivat kiinnostuneita ensisijaisesti vauvasta, mutta mitään agressioita ei ole ilmaissut. Nyt ei meinaa vaan ruoka maistua ja pienimmästäkin äänestä alkaa murina ulko-ovelle.

Täytyy sanoa, että en muista pojan ensimmäisistä viikoista kauhean paljon. Muistan, että maidonnousu oli hirveää, imetys sattui aivan pirusti ja poika oli keltainen, joten ravattiin Kättärillä kokeissa. Sitten tulikin rintatulehdus ja sen mukana parin päivän 39 asteen kuume, ihan kuolema olo yhdistettynä väsymykseen. Oikeastaan tuo eka kuukausi oli aika kamala. Fyysisesti oli kurjaa ja henkisesti herkillä ja ahdisti kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Oon ihminen joka ei nauti epävarmuudesta ja siitä tunteesta että en tiedä teenkö oikein. Varsinkin omasta lapsesta kun on kyse niin haluaa tehdä kaiken "oikein" ja täydellisesti. Oli pelottavaa lähteä kotoa vauvan kanssa ulos. Mitä jos se alkaa itkeä kauheasti? Missä voin imettää? Entäs vaihtaa vaipan? Jossain vaiheessa oli vain pakko lähteä ja selvitä. Täytyy sanoa, että pieni paniikki meinasi iskeä kun olin tulossa keskustasta junalla kotiin kauhealla kiirellä että ehdin ennen kun poika herää. Mulla oli kauhea pissahätä ja poika alkoi inistä vaunuissa. Samalla juna pysähtyy juuri lähdön jälkeen ja kuulutetaan että sähkövika, ei tiedä kauanko kestää. Olin ihan paniikissa että mitä teen ! Nyt naurattaa koko juttu, mutta silloin se tuntui maailmanlopulta. Onneksi nyt on jo paaaaljon varmempi olo ja vaihdan vaipan, imetän yms missä tahansa :)

Oltiin pojan kanssa 0-2kk iässä paljon Karstulassa ja sain paljon apua ja oppeja äidiltä. Muuten ei varmasti nyt olisi niin varma olo. Meidän poika on kyllä alusta asti ollut tosi kiltti ja helppo vauva. Alussa ei juurikaan itkenyt. 1kk iässä oli kausi jolloin alkoi aina kitisemään klo 20 aikohin, AINA! Masu vaivasi jonkun aikaa alussa, mutta käytiin vyöhyketerapiassa ja vaihdettiin d-vitamiini ja maitohappobakteeri Lifen tuotteisiin niin auttoi. Nykyään kitisee lähinnä nälkää tai väsymystään, mutta olen alkanut jo tunnistaa itkuja ja aika nopeasti saan kitinän taltutettua.

Tänään tuli ikää 3kk! Nyt on ihanaa kun niskaa ei tarvi enää niin tukea ja poikaan saa niin paljon enemmän kontaktia. Jäbä oppii ja kehittyy joka päivä lisää ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)