Synnytyskertomus

Synnytyskertomusta pyydettiin kovasti ja onhan se mukava kirjoittaa itsellekin "muistoksi". Kirjoitan tämän nyt ilman virallista synnytyskertomusta vieressäni, joten jotain saattaa mennä pieleen :D

7.4 (rv 39+4) heräsin joskus kuuden aikoihin kun kasilta piti olla keskustassa tapaamisessa. Olin nukkunu tosi vähän ja huonosti ja ajattelin aamulla että älä vaan kersa tänään synny, haluan nukkua vielä yhdet kunnon yöunet. Meikkasin ja söin aamupalan ja lähdin viemään Rockyä ulos. Katoin kelloa 7.15 ja lähdin kävelemään. Heti kun pääsin ovesta ulos niin tuntui alapäässä sisällä semmonen jännä loksahdus luissa ja salamana alko kipeä supistus. Lähdin vaan kävelemään ja vähän ajan päästä tuli uusi. Kävelin vieläkin ja taas tuli uusi. Sitten tajusin että nyt synnytys oikeasti alkaa ja käännyin kotiin. Pääsin sisälle ja supistuksia tuli kokoajan tosi kipeenä. Huusin Mouadhille että nyt alko synnytys, vie Rocky uudelleen ulos niin mä soitan sairaalaan. Ennen kuin pääsin soittamaan niin mulla meni vatsa ihan sekaisin ja juoksin vessaan ja kaikki tuli pihalle. Siitä viimeistään tiesin, että nyt tää on menoa. Soitin Kätilöopistolle ja koska en ollut tuntenut vauvan liikkeitä enää kunnolla ja vauva oli perätilassa, niin pyysivät tulemaan heti sairaalaan. Tässä vaiheessa kello oli melkein kahdeksan. Saatiin kyyti meidän ystävältä ja automatka oli ihan tuskaa istuma-asennossa. Matka kesti ehkä vartin ja supistuksia tuli kokoajan ja tuntui että lapsivettä valui myös.

Kättärillä meitä oli vastassa kätilö ja lääkäriopiskelija. Päästiin heti synnytyssaliin ja kätilö katsoi tilanteen. Siinä samassa mulla meni lapsivesi. Olin joitain senttejä auki (ehkä 3 tai 4 jos muistan oikein) ja vauva vielä ultrattiin, oli edelleen perätilassa. Mua pissatti kokoajan ja supistuksia tuli tiuhaan tahtiin ja ne oli todella kipeitä. Ilokaasusta ei tuntunut olevan apua. About kymmenen aikoihin sain spinaalin ja se oli kuin lahja Jumalalta, kaikki kivut olivat poissa mutta ihoa kutitti. Epiduraalia varten laitettiin katetri jos jouduttaisiin kiireelliseen/hätä sektioon.

Muistaakseni tässä vaiheessa vauva alkoi kakkia pihkakakkaa ja sehän tietenkin tuli musta ulos kun vauva oli tulossa peppu edellä :D oli kaunista! (M oli kauhuissaan hhahhaaa) Ehkä noin tunnin spinaali vaikutti ja kun vaikutus loppui niin alkoivat erilaiset supistukset, sellaiset että nyt on pakko ponnistaa. Mä en kuitenkaan saanut ponnistaa yhtään, koska perätilassa (ainakin,en tiedä "normaalista" synnytyksestä) odotetaan että vauva laskeutuu mahdollisimman alas itsestään ja että äiti ei käytä voimiaan ponnistamiseen vielä tässä vaiheessa. Vähän yli tunnin kärvistelin, heiluin, kirosin, roikuin sängyn päädyssä, pompin palolla, itkin, raivosin, huusin ja tuskailin "et saa ponnistaa" käskyn kanssa. Sain epiduraalin jossain vaiheessa, en huomannut että olis auttanut mitään. Vähän ennen yhtä kätilö sanoi että hakee lääkärit paikalle. Sieltä tulikin aika monta lääkäriä ja opiskelijaa katsomaan tilannetta. Sitten vihdoin lääkäri sanoi että : " kuule seuraava supistus kun tulee niin ala vaan ponnistaa!" ajattelin vain, että ihanaaaaaaa, vihdoinkin !! Supistus tuli ja aloin ponnistamaan, sattui aivan saaaaatanasti, ihan kun olis kahtia sahattu alapäästä. Huusin, että en pysty, repikää se ulos, haluan sektion, sattuuuuu!! Ponnistin uudelleen, viisi ihmistä vaan tuijottaa mun alapäätä, kukaan ei koske vauvaan (siihen ei saa koskea, ettei se säikähdä), vartalo on kuulemma ulkona, katson itsekin, vain pää on mun sisällä. Supistusta ei kuulu, joten saan ponnistaa ilman kolmannen kerran ja vauva syntyy lääkärin avustaessa tietyllä käännöksellä samalla kun ponnistan. Vauva ei huuda eikä liiku aluksi ja alan huutaa että sillä on napanuora kaulan ympärillä, lääkäri leikkaa napanuoran ja ottaa kaulan ympäriltä pois ja pian vauva parkaisee. "Poika tuli!" ja saan vauvan rinnalleni. Syntymäajaksi merkitään 13.07. Lääkärit ja hoitajat onnittelevat ja kehuvat miten synnytys meni täydellisesti, juuri niin kuin perätilasynnytyksen kuuluu mennä, mut on kuulemma luotu synnyttämään :D Ponnistin kolme kertaa ja ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia. Nyt vasta aloin ajattelemaan vaurioita, niitä ei onneksi tullut, mitään ei leikattu eikä revennyt, sain vain 4 pientä tikkiä nirhaumiin.

Kaikki meni nopeasti ja näin kahden kuukauden jälkeen en muista kipua. Mutta kyllä se sattui enemmän kuin mikään koskaan! Mulla oli aivan ihana kätilö (joka oli menossa lomalle Tunisiaan parin viikon päästä :D) ja vielä ihanampi lääkäri opiskelija, ilman heitä en olisi noin hyvin selvinnyt ja jaksanut. Mouadh oli mukana, kauhusta kankeana, en muista juuri mitään hänestä synnytyksessä, muuta kun että ponnistaessa puristin kättä aivan todella lujaa.

Olen todella todella onnellinen, että synnytin alakautta vaikka poika oli perätilassa. Onneksi en kuunnellut muita enkä antanut pelolle valtaa ja mennyt sektioon. Poika sai alatiesynnytyksen ansiosta paremmat eväät alkaneeseen elämään ja imetys lähti sujumaan.

Onko teillä jotain kysyttävää?
(Tässä vika kuva mahasta edellisenä iltana ja kuva jonka otin aamulla itsestäni muutamia minuutteja ennen supistusten alkamista.)