Katsoin viime viikolla sattumalta aika pysäyttävän dokumentin. Nimittäin suomalaisesta miehestä Niklas Meltiosta, joka kuvaa Syyriassa sotaa ja sen aiheuttamaa tilannetta ihmisille. Moni meistä tietää, että siellä on sota, mutta kuinka moni on katsonut siitä todellisia kuvia? Tai kuullut ihmisten haastatteluja? Minä en ollut. En sen enempää ota kantaa sodan syihin yms koska en niistä mitään sen suuremmin tiedä ja jokaiseen sotaan on miljoonia syitä. Mutta se viattomien ihmisten kärsiminen on jotain uskomatonta. Mä tulin todella todella todella surulliseksi. Dokumentin loputtua päässä pyöri sata asiaa ja lopulta vaan itkin. (Mouadh oli ihan ihmeissään :D )
Mä oon herkkä ja en kestä epäoikeudenmukaisuutta. Mä en voisi olla edes vanhainkodissa töissä, koska säälisin niitä vanhuksia ja haluaisin olla jokaisen omaishoitaja enkä jättää koskaan yksin. Miksi mulla on lämmin koti ja aina ruokaa? Jollain toisella ei ole kotia ollenkaan ja ruokana kerran päivässä riisiä ja joskus ei sitäkään. Mun suurimmat ongelmat on joinain päivinä että vitsi kun nää kengät hiertää miks en laittanut niitä toisia. Jollain Syyriasta paenneella mun ikäisellä nuorella naisella ei välttämättä ole koko talveksi muita kenkiä kuin släpärit. Ja silti minä kiittämätön kehtaan valittaa?!
Mulle tuli todella paha mieli kaikesta mistä olen koskaan valittanut enkä ole osannut olla kiitollinen joka päivä kaikesta mitä mulla on. Meille niin monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Mua alkoi ahdistaa kun tunnen itseni niin pieneksi ja mitättömäksi joka ei voi tehdä mitään. En pystynyt nukkumaan kyn mietin vain millä oikeudella mulla on tämä kaikki ja jollain toisella ei ole mitään? Vaikka se voi olla parempi ihminen kun minä? Sata miksi kysymystä huusi mun päässä. Miksi maailma on näin epäreilu?! Miksi on sotia ja sairauksia? Miksi äiti joutuu hautaamaan oman lapsensa?! Miksi toisella kanavalla tulee dokumentti "Lapseni elää roskaruualla"? FOR REAL MITÄ VÄLIÄ !!!
Sotaa en voi lopettaa, mutta ehkä voisin jotenkin auttaa niitä tuhansia pakolaisia, jotka ovat menettäneet kotinsa, osan perheestään, mahdollisuuden opiskella, käydä töissä ja moskeijassa, mahdollisuuden elää normaalia elämää... mutta silti he jaksavat hymyillä läpi toivottomuuden ja nähdä jotain iloa elämänsä jokaisena päivänä.
Katsokaa dokumentti osoitteessa: http://areena.yle.fi/tv/2056101
Tästä linkissä voitte auttaa edes vähän:
http://northernrelief.fi/
En aijo siirtää rahaa minkään epämääräisen organisaation tilille vaan aijon auttaa konkreettisesti ja saada mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan.
Kuvat Niklas Meltio Google
Mäkin katsoin tuon ja seuraavan yön olin sodassa. Mä itkin kun oli se pikkupoika joka oltiin löydetty tieltä äidin ruumiin luota. Poika on suunnilleen oman pojan ikäinen niin karmeelta tuntu. En saattanut kaikkia katsoa ku oli niin karuja kuvia ruumiista yms. Tunisiassa ja muissa arabimaissa näytetään mun mielestä paljon raaempaa matskua ku mitä suomessa.
VastaaPoistaTää oli kyllä kamala, mutta hyvä dokkari. On se niin väärin. Jotenkin tekis mieli vaan auttaa noita ihmisiä, mutta se on aika vaikeaa, mutta ainakin hyväntekeväisyydellä voi, mulla ainakin lähössä pusseja Syyriaan :) Jotain pientä sentääs.
VastaaPoistaHarmittavaa vaan, niin kun dokkarissakin sanottiin, että niin moni ei tiedä mitä siellä oikeasti tapahtuu ja kuinka paljon ihmiset kärsivät :( Mediassa ei tarpeeksi tuoda ilmi hätää pakolaisleireissä. Ihanaa, että sinäkin autat :)
Poista