sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Count the blessings you have, not the problems you have.

Mouadhillahan oli viime maanantaina synttärit ja se täytti 24.vuotta. Sen paras kaveri Tunisiasta oli meillä koko viikonlopun ja ne teki poikien juttuja... sunnuntaina leivoin kakun ja muuten maanantai olikin meille ihan normaali päivä kun mulla oli töitä. Niin ja noooo sain taas jonkun tyjmän riidan aikaseksi. Päätettiin sitten juhlia tänä viikonloppuna synttäreitä ja mentiinkin taas Itikseen syömään mun uuteen lempparipaikkaan ja käytiin kiertelemässä kaupoissa. Samalla käytiin myös Itiksen vieressä olevissa pikkuruokakaupoissa. Niistä saa Tunisiastakin tuttuja elintarvikkeita ja halal-lihaa. Halal liha on satamiljoona kertaa maukkaampaa, tuoreempaa ja parempaa kuin normikaupasta ostettu. Plus, se on paaaaaaaljon halvempaa. Tuolla maksaa naudan jauheliha 5.90e/kg. Kaupasta ostat 400g suojakaasuun pakattua naudan jauhelihaa 3-4e. Eilen ostettiin 1,2kg jauhelihaa ja 0.5g naudan ulkopaistia ja ne maksoi 12e yhteensä. Sinne vaan kaikki lihaostoksille!

Illalla käytiin vielä pyörälenkillä yhdessä ja Rocky oli tietty mukana. Sitten piti vielä lähteä työkaverin synttäreille vaikka sohva kovasti veti puoleensa... Mulla oli ihan epänormaali viikonloppu kun valvoin myöhään ja nukuin myöhään. Yleensä meen nukkumaan joskus klo 23 ja herään viimeistään ysiltä. Tuntuu, et meni koko vkl nopeemmin ohi   :(

Mulla on taas semmonen rakkaus kohtaus, että tunnen itteni niin onnekkaaksi, että mulla on ihana mies (vaikka välillä tekis mieli laittaa se lentokoneella takas Afrikkaan) ja Rocky ja Baby. Saan ja annan niin paljon rakkautta kun voin vaan saada ja antaa. Joka päivä pienet jutut saa mut hymyilemään. Joka päivä joku odottaa mua kotiin ja on onnellinen nähdessään mut. Mulla on paljon kavereita joiden mies asuu vielä Tunisiassa ja he elävät kaukosuhteessa. Mä saan olla mun miehen kanssa joka päivä. Saan joka ilta nukahtaa sen viereen. Valitettavasti en osaa arvostaa sitä niin paljon kun pitäisi. Tsemppiä ja voimia kaikille teille, jotka ovat vielä kaukosuhteessa ♥ Ei ehkä lohduta, mutta jonain päivänä se on ohi ja saatte olla yhdessä. Hyvää/parasta kannattaa odottaa ♥

7 kommenttia:

  1. Ihana takki sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! mäki tykkään, eikä ollu ku 25e alennuksessa Vero Modassa!

      Poista
  2. Itse asun Saksassa, jossa on paljon muslimeja ja luonnollisesti halal lihaakin tarjolla runsaasti. Ensiksi itsekin olin ihan fiiliksissa et lihakaupasta saa nain halvalla nain paljon ja ihan hyvan makuista, mutta sitten yhta koulutyota varten jouduin tutkimaan vahan enemman naita halal liha juttuja ja sen koommin en ole enaa osallistunut noihin elainkidutuksiin.

    En tieda sinusta, mutta itse todellakin olen elainystavallinen ihminen ja vaikka syon lihaa niin haluan olla varma, ettei tuollaisia karsimyksia joudu elaimet karsimaan mun takii...
    Suosittelen, et luet aiheesta enemman
    Googletapas vaikka halal meat cruelty ja loytyy ihan hirveeta luettavaa :'''(

    VastaaPoista
  3. Epaonnistuikohan mun halal lihaa koskevista hiukan surullisista ajtuksista kertovan kommentin lahetys? Vai etko julkaissut sita? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisen kyllä kaikki kommentit. En ole käynyt blogissani viikkoon, joten siksi kommenttien julkaiseminen on kestänyt. Eiköhän kaikki eläinten tappaminen ole julmaa, on se sitten halal tai sähköshokilla tapettu eläin. Niin valitettavaa kuin se onkin, niin musta ei ole kasvissyöjäksi. Nostan hattua sinulle, joka ilmeisesti on :)

      Poista
  4. Mikä sun takin nimi on jotta voisin etsiä netistä samanmoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi olevan Ines 3/4 trench Vero Modasta!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)