torstai 15. marraskuuta 2012

In time i found myself in happiness with u



















Oon ollu alku viikosta ihan tosi paljon töissä ja tänään oli vihdoin vapaapäivä! Oli inhottavaa heti aamulla herätä ja alkaa stressaamaan, et mitä kaikkea tänään pitää ehtiä tehdä. Ekana käytiin työkkärissä ja selvis, et ei voida tehdä vielä mitään muuta kun ODOTTAA 3 viikkoa, et saadaan maistraatista Mouadhille henkilötunnus. Ennen sitä me ei voida tehdä mitään :( Ja se on paskaaaaa! Vihaan odottamista! Varsinkin nyt kun olis satatuhatta asiaa järjestettävänä. Mut ei auta. Eläköön byrokratia!

No, me sit kierreltiin Hakaniemessä kaikkia ulkomaalaisia ruokakauppoja ja Mouadh halusi käydä Tunisian suurlähetystössä hakemassa jonku jutun, mut se oli kiinni. Käytiin myös tatska liikkeessä kysymässä paljonko maksais semmonen tatska jonka se haluais. En edes kehtaa kertoa mitä se haluaa :D Mäki haluaisin uuden tatskan. Ekasta onkin kohta 3 vuotta.

Päivät menee tosi nopeasti, mut tuntuu et pää räjähtää kun on sata asiaa, jotka pitäis saada kuntoon. Mulle tuli jopa mätkyjäkin, joten rahallisestikin ollaan aika tiukoilla. Se jos mikä saa ihmisen stressin partaalle. Ei sais valittaa, enkä valitakaan, mut jokainen varmaan ymmärtää et oon ollut tässä viime kuukausina aika kovassa pyörityksessä ja tälle stressin määrälle ei vaan näy loppua. Onneksi tulee joulu ja pääsee rauhoittumaan ja viettämään aikaa perheen kanssa keskellä korpea.

Useimpina päivinä musta tuntuu, että onko tää edes todellista, et ollaan kaikki täällä. Baby on viissii ihan ok, mut sillä on maha jotenki sekasin ja se kakkailee ympäriinsä. Tai yleensä kylpyammeeseen kuulemma... :( Käy niin sääliksi sitä, mut minkäs sille voi. Tammikuun 9.päivä se sais tulla Suomeen, mut sillon ei oo Deturilla suoria lentoja Suomeen. Eli Babyn hakeminen menee sitten helmikuulle...

Kertokaa, jos siellä ruudun toisella puolella on Suomessa asuvia suomi/maahanmuuttaja pareja, niin olis mahtavaa vaihtaa kokemuksia ja jutella :)

2 kommenttia:

  1. Onhan täällä, ainakin yksi :) Muistan kuinka turhauttavaa oli alussa kun sai juosta/soitella virastosta toiseen, kun mistään ei saanut tietoa kerralla mitä pitää tehdä ja missäkin järjestyksessä. Onneksi se on ohi.

    Sosialistuminen kestää kyllä suomessa kauan. Vieläki tuntuu välillä pahalta kun mies ei toisinaan muuta tee kuin möllöttää kotona.

    Suurin "kulttuurishokki" meidän suhteessa on ollut mustasukkaisuus. Hänen maassaan ei ole vaihtoehto, että tyttö ja poika olisi vain kavereita, toisin kuin täällä. Tähän mennessä kaikesta on selvitty, mutta kompromisseja se vaatii. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että meitä on muitakin! Mua turhauttaa vaan odottelu, vihaan sitä! Ja varsinkin kun toisella olis halua alkaa tehdä töitä ja muutenkin päästä kiinni yhteiskuntaan, niin kaikki vaan kestää ja pitää odottaa.

    Muaki vähä pelottaa, et miten se saa kavereita ja ns. omaa elämää, mut onneks se on niin sosiaalinen ja semmonen "tuppautuja", niin luotan siihen, et kyl se jotain löytää. Tänään Mouadh kävi moikkaamassa muutamaa tunisialaista, jotka asuu Helsingissä.

    Samojen ongelmien kanssa painitaan täällä... Jos haluat, niin laita mulle mailia osoitteeseen lintetta@windowslive.com, niin voidaan jutella lisää:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)