Vanha ja uusi elämä

Huonojen uutisten ketju jatkuu. Papallani todettiin syöpä eikä mitään ole enää tehtävissä. Niin se kai vaan menee, että vanhat kuolevat ja uusi elämä syntyy tilalle. Surullista silti.

Olen juuri Pohjanmaalla. Tultiin eilen illalla Vaasaan, tänään oltiin Laihialla mummani synttärikahveilla. Mummani täyttää huomenna 85.vuotta. Dementia on vienyt käsityksen siitä ketä me ollaan, mutta kovan elämän on mummani elänyt. Tullut Inkeristä Suomeen sodan jaloista ja aloittanut elämän köyhyydessä. Pienenä olin usein mummalla viikonloppuja lähes samanikäisen serkkuni kanssa. Meillä oli leikkejä, joissa puettiin mumman hienoja juhlamekkoja ja koruja päälle. Jouluja vietettiin mummalla ja hoidettiin mumman kissoja, joiden nimet olivat Nöpö ja Killi. Hienoja muistoja kannan aina mukanani mummasta ja meidän hetkistämme yhdessä ♥ Erityisen pahalta tuntuu, ettei mummani tule ymmärtämään olevansa isomumma. 

Tänään vielä ajamme Alajärvelle katsomaan pappaani. Tarkoitus oli mennä vasta jouluna, mutta tämän uutisen jälkeen ei voi tietää kauanko aikaa on jäljellä. Haluan kuitenkin pystyä jättämään hyvästit. Niin kuin jätin hyvästit mummulleni tasan kolme vuotta sitten kun hänellä todettiin syöpä. Se oli rankkaa, mutta tärkeä juttu.

Yöksi ajamme Karstulaan ja huomenna Onnibussilla Helsinkiin. Tänä viikonloppuna on tullut istuttua autossa hurjasti. Rocky jäi hoitoon mun kaverille ja eilen automatkalla Vaasaan sanoin Mouadhille, että mulla on huono tunne Rockystä. Pelkään ihan hulluna, että sille sattuu jotain. Meni vähän aikaa niin ystäväni laittoi viestin, että Rocky oli karannut ja tapellut meidän naapurin koiran kanssa. Onneksi ei käynyt mitään vakavaa. Tuntuu vaan maailman hirveimmältä ajatukselta, että Rockylle sattuis jotain. Se on mun suurin pelko tällä hetkellä. Pelkään, että se(kin) viedään multa. Oon ehkä vähän hullu, mutta rakastan Rockyä niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla. Kotona vaan halin ja pussailen sitä ja mietin sitä jatkuvasti jos en ole kotona. Ja nyt vielä nää hormoonit tuo oman lisänsä hehhee :D

Pointti tässä kirjoittelussa oli kai se, että miten eritavalla yhtäkkiä oon ymmärtänyt tämän elämän. Mulla ei ole kuollut tai sairastunut kukaan läheinen ennen mummuani. Miten paljon sairauksia ja kuolemaa voi yhtäkkiä kohdata. Kuitenkin uusi elämä saa alkunsa ja elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin. Oon ymmärtänyt eri tavalla elämän ainut kertaisuuden ja sen, että milloin vain voi sattua jotain pahaa. Silti pitäisi yrittää pitää pelko poissa ja nauttia niistä pienistä hetkistä mitä nyt ja tässä on saanut. Nyt ehkä on vielä se vaihe, että pelkään kokoajan jotain pahaa tapahtuvan. Siksi en uskalla vielä raskaudestakaan nauttia. Yritän pienessä mielessäni saada ajatukset sellaisiksi, että nautin täysillä tästä hetkestä ja lopetan pelkäämisen. Se ei lopulta auta mitään.

Koittakaa tekin nauttia elämänne joka sekunnista tämän syksyisen harmauden keskellä ♥