Niin katoavaa on voimat ihmisen,vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa mutta en sun särkyä anna mä en

En tiedä tuntuuko musta vaan vai oonko oikeesti antanut tänne semmoisen kuvan että mun elämä on ihanaa ulkomailla auringonpaisteessa ja kahden kulttuurin yhdistäminen + parisuhde on täydellisen helppoa? Jos olen, niin tämä ei ole totuus. Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan aika kakkaa ja haluaisin heti huomenna lentää kotiin ja hautautua sänkyyn peittojen alle pimeyteen ja polttaa kynttilöitä ja höpöttää kavereiden kanssa.



Nyt oon vihdoin herännyt siihen, et oon tosi yksinäinen täällä. Mulla ei ole kokoaikana ollut täällä ystäviä/kavereita. Pari kuukautta oli toki pari työkaveria, mut ne eli aikalailla eri elämää kuin minä. Mun elämä on muuttunut täällä ihan täysin päin vastaiseksi kuin Suomessa. Suomessa en juuri koskaan ole yksin, vaan aina on kavereita ja ihmisvilinää ympärillä. Mutta täällä... kaikki on niin erilaista. Täällä ei ole samanlaisia aktiviteettejä kuin Suomessa. Ei voi mennä leffaan, ei voi vuokrata leffaa, ei viitti leipoa kun on niin kakka uuni, kahvilla ei jaksa istua kaikkia päiviä, auringonottaminen yksin on maailman tylsintä, salilla käynti on kallista ja pitkän matkan takana.... Tiedän tekosyitä tekosyitä, mutta täällä ne tuntuvat suurilta asioilta ja ylitsepääsemättömiltä. Moni varmasti haaveilee ulkomailla aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa asumisesta, mut voin kertoa, et 5 kk jälkeen ei paljon kiinnosta enää auringossa maata. Alkaa enemmänki kiinnostaa missä on voimakkain ja kylmin ilmastointi laite.



Pointti on se, että en mä voi samalla tavalla touhuta ja höpöttää Mouadhin kanssa kuin tyttökavereiden. Sillä on sen omia kavereita ja ne käy kahvilla yms. mut en mä jaksa sinne tunkea mukaan ja mitäs mä siinä tekisinkään kun ne puhuu arabiaa. Meilläkin on nyt ollut omat ongelmamme kun musta tuntuu, et Mouadh on ihan luovuttaja eikä se enään usko itseensä. On tosi vaikea selittää mitä tällä tarkoitan, mut yritän. Tunisiassa peruspalkka on 300TND eli 150e. ELI EI YHTÄÄN MITÄÄN. Täällä on paljon työttömyyttä ja työolosihteet monesti toooodella huonot. Töitä tehdään yli 10h, ilman sopimusta ja minkäänlaisia oikeuksia. Täällä ei ole koskaan kuultukaan työhyvinvoinnista, esimiehen ja alaisen suhteesta tai motivoinnista. Suoraan sanottuna pomot ovat ihan hirveitä ja työntekijöistä puristetaan kaikki mehut ihan järkyttävän huonolla palkalla. Moni lopettaakin työt kokonaan (ne kuvittelevat tämän jonkinlaisena protestina...) ja menettävät toivonsa ja uskonsa tähän maahan. (Siksi moni haluaakin täältä pois koska kuvittelevat kaiken olevan Euroopassa niin HELPPOA. Moni asia onkin, mut silti heillä on aika vääristynyt kuva.)Täällä ei ole minkäänlaista tukisysteemiä eli jos et tienaa niin ei kukaan sulle rahaa anna. Lisäksi ei ole aikuiskoulutusta yms. Esim. Mouadh on 23.v (huomenna!) ja olis halunnut opiskella uudelleen, niin ei sitä oteta enään mihinkään kouluun. Mä tiedän tän tilanteen, mut silti on niin vaikea katsoa vierestä kun toinen on menettänyt täysin toivonsa ja uskonsa siihen et on kuitenkin hyvä tehdä JOTAIN elämällään. Mouadh oli töissä hotellissa, mut täällä alkaa olla turistikausi lopuillaan, joten kaikki työntekijät potkitaan pellolle talveksi. Ja lisäksi hotelli jossa se oli, niin suljettiin remontin vuoksi. Enhän mä osaa kuvitella miltä se tuntuu, et vuodesta toiseen oot töissä kesät ja teet parhaas paskalla palkalla joka ei riitä edes vuokraan ja sit loppujen lopuks sut aina potkitaan pihalle eikä välttämättä edes makseta kaikkea palkkaa mikä on luvattu. Siinä kiitos monen kuukauden työpanoksesta? Meille kun työ on aina työtä ja uskotaan et kyllä tekevälle aina töitä löytyy. Me tullaan kuitenkin niin eri maailmasta, et kaikkea tätä on hyvin vaikea käsittää. Edes minä en pysty täysin ymmärtämään vaikka elän tämän kaiken keskellä.



Kerroinkin jo joskus aikaisemmin, et oon tosi väsynyt kokoajan, paino laskenut ja oon jatkuvasti kipeä. Eilen sain aikaiseksi mennä verikokeisiin ja sieltähän se selvis, että anemiahan mulla on. Kaikki tuntuu satatuhattamiljoonaabiljoonaa kertaa raskaammalta jos on väsynyt kokoajan. Oon aina ihan poikki työpäivän jälkeen vaikka suurimman osanajasta istun 8 tuntia koneella. Suomessa olin 8 tuntia seisomatyössä ja lähdin vielä työpäivän päätteeksi salille ja jumppiin eikä tuntunut missään.



Hyvä, että juuri edellisessä postauksessa sanoin, et lopetan kaiken turhan valittamisen kun on ihmisiä joilla menee vielä huonommin. Mut jokaisella omat murheensa. Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki positiivinen ajattelu on tipotiessään ja kaikki tuntuu vaan suomeksi sanottuna ihan paskalta. Vaikka mun pitäisi olla onneni kukkuloilla, koska vihdoin ollaan saatu järjestykseen kaikki lentoasiat ja ostettiin Mouadhille jo lentolippukin. En vaan nyt jaksa. Oon niin väsynyt tähän kaikkeen suunnitteluun. Haluan pikakelata siihen hetkeen kun normaali arki alkaa eikä tarvii enään suunnitella ja järjestellä yhtään mitään. Anteeksi, oli vain pakko vuodattaa teille kun ei niitä ystäviäkään täällä ole............



(kaikki kuvat google)

If I die tomorrow....

Oon niitä ihmisiä jotka itkee AINA katsoessaan leffaa. Ikinä en oo kuitenkaan itkenyt koko leffaa alusta loppuun. Eilen tuli koettua tämäkin. Itkin 1h 45 minuuttia, ihan kokoajan. Katoin leffan nimeltään Sisareni Puolesta (My sister`s keeper). Suosittelen erittäin lämpimästi, ei mikään iloiseksi ja onnelliseksi tekevä leffa, mut laittaa ajattelemaan. Toisaalta siinä mielessä voi tulla onnelliseksi ja iloiseksi, että tajuaa miten hyvin loppujen lopuksi omat asiat ovat. Syöpä on kamala asia ja sitä on ihan liikaa nykypäivänä. Ei oo mikään salaisuus, et Mouadh polttaa ja eilen kun katottiin tätä leffaa, niin koitin saada sen päähän, et tajuatko, et tää voi tapahtua sullekin?! Mun mummu kuoli viime jouluna syöpään ja se ei ollut mitään iloista katseltavaa. En tiedä mitä tekisin jos oma mies sairastuis ja sitä joutuisi vierestä seuraamaan. Saatikka sitten oma lapsi, niinkuin kyseisessä leffassa. Oli pakko jakaa tää teidän kanssa, koska muhun kyseinen leffa teki niin syvän vaikutuksen, et lopetan turhan valittamisen ja oman elämän märehtimisen tähän paikkaan ja olen onnellinen joka ikisestä päivästä jonka saan elää suhkot terveenä (oon taas kamalassa flunssassa...) mun rakkaiden läheisten ympärillä. Eläkää jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen <3>
Ps. Kyseisen leffan voi mun tietääkseni katsoa kokonaan You Tubesta.. En tiedä onko sitä saatavilla Suomesta DVDnä. Kuitenkin aika "vanha" leffa....

Pps. Kyseinen leffa perustuu Jodi Picoultin saman nimiseen kirjaan. Löysin muitakin mielenkiintoisia kirjoja kyseiseltä naiselta.. Tiedän mitä alan lukemaan Suomessa! Siis niitten koulukirjojen lisäksi.... Tässä vielä linkki suomennettuun kirja tuotantoon : http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjailijat/?aid=428&action=kirjailija

Uusi perheenjäsen.........

Eilen lähdin Rocky kanssa ulos ja näin maailman pienimman kissanpoikasen ilman emoa. En tiedä miten se oli tonne kadulle joutunut, mutta toin sen kotiin ja koitin antaa maitoa. Mouadh pakotti mut viemään sen takasin,koska ei me siitä voitais pitää huolta. Itkien vein sen takas. Menin nukkumaan ja heräsin siihen kun Mouadh olikin hakenut sen takas <3 br="br">

Mouadh rakastaa sukeltamista ja se käykin melkeen joka päivä pyydystämässä mustekaloja ja sitten kokkailee meille illallisen !

nami namiii!

Tänään oli palkka päivä! Oli pakko käydä ostamassa pari vaatetta joita oon himoinnut niin kauan!!!!

Kerroin tänään Mouadhille juntti suomalaisista, jotka ajaa pillurallia corolalla lippis pystyssä. Se lupas heti mennä Karstulan kylille heittää lenkkiä mun pikkuveljen kanssa......

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli Pieni ja hento ote - siinä kaikki.

Hei rakas päiväkirjani,

tällä hetkellä mun päässä myllertää. Oon innoissani ja samaan aikaan järkyttynyt. Oon kohta ollut täällä puoli vuotta mun elämästä. Tuntuu, että tulin kaksi kuukautta sitten. Nyt mua on alkanut pelottaa tulla Suomeen. Jätin kaiken taakseni silloin huhtikuussa ja nyt mun täytyy aloittaa kaikki (tavallaan) aivan alusta. Asunto on, mutta työpaikka ja koulu ON PAKKO hoitaa loppuun.


Täällä oon (ehkä vähän) elänyt niinkun olisin vaan lomalla eikä tarvii miettiä mitä odottaa Suomessa. Tavallaan oon lopettanut täällä tulevaisuuden ajattelun ja keskittynyt elämään vaan päivä kerrallaan. Oon aina ollut suunnittelija ja suunnitellut miten elämäni tulee menemään. Tyyliin näin: "Tän ikäisenä mulla on unelma ammatti ja saan kuukaudessa näin paljon rahaa ja sitte käyn 3 kertaa vuodessa ulkomailla lomalla ja mulla on koira ja iiiiiihana mies joka tienaa näin paljon ja sitte me rakennetaan talo ja sitte meillä on häät joissa on ainakin 200 vierasta ja sitte me saadaan 3 lasta ja ne alkaa harrastaa tätä ja sitte ja sitte....."Koskaanhan se ei ole suunnitelmien mukaan mennyt ja siksi oonkin sitten saanut aina vähän draamaa elämääni.

Moni (nimenomaan sukulaiset) eivät olleet innoissaan ideasta, että lähden kesken koulun toiselle mantereelle ja vieläpä (muslimi :D) miehen perässä. Koska koulu ja ammatti täytyy hankkia ennen mitään "huvimatkoja". Oikeassahan he olivat, vai olivatko sittenkään?


Näin mä ajattelin helmikuussa 2012: oon 22.v (nyt 23.v) ja aina elänyt suorittajan elämää. Halusin aina ala-asteella ja yläasteella hyviä numeroita koulusta ja olla JOTAIN. Halusin ilmaisutaidon lukioon ja halusin hakea teatterikorkeaan ja musta piti tulla kuuluisa näyttelijä ja JOTAIN SUURTA. Halusin ihan kauheasti näyttää kaikille ja varsinkin itselleni, että kaikki aherrus ja puherrus on tuottanut tulosta.


No, mitä tapahtui. Lukion eka vuosi oli elämäni hirvein ja siitä seuraavat vuodet olivatkin ehkä elämäni parhaimpia. Sain uusia ystäviä ja päätin, että mä lähden Helsinkiin. Ylppäreiden jälkeen en paljon jaksanut pääsykokeisiin lukea ja kokoajan tiesin sisälläni, et mä en tiedä mitä mä oikeen haluan tehdä elämälläni. Niin siinä sitten kuitenkin kävi että pääsin Haaga-Helian Ammattikorkea kouluun lukemaan hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohtoa. Muistan kuinka haastattelussa sanoin, et joo haluan oman ravintolan ja musta tulee johtaja ja plaa plaaaaaaaaaaaa. Ekana vuotena kävi kuitenkin hyvin selväksi, että tämä ei ole se minun juttuni. En kuitenkaan voinut jättää kesken kun olin jotain aloittanut niin loppunhan se oli käytävä. Ajattelin, että ehkä se auttaa, et vaihdan linjaa keittiö puolelle. Nyt voin sanoa, että VIRHE!!! Mut vaihdoin kuitenkin. Kaikkia kursseja ei saanut hyväksiluettua ja jouduin vaihtelemaan luokkien välillä. Tässä vaiheessa meni pieninkin motivaatio, halusin vaan pois. Uppouduin töihin ja koulu meni siinä sivussa, tyylillä kunhan nyt läpi pääsee. Olin ihan kauhuissani, koska en ole koskaan ennen ollut sellainen. Mä oon aina lukenut kokeisiin 2-3 päivää ja halunnut saada hyvät numerot. Koko viime vuosi meni töissä ja tosi vähän koulussa. Nyt mulla on enään oppari ja sitähän mun piti tehdä täällä.

Tiian kanssa viinitilalla

Viime helmikuussa mä kuitenkin ajattelin, et mitä jos koittaisin ottaa vähän aikaa itselleni ja lopetan stressaamisen ja annan asioiden mennä niinkuin menee ja tunnen itteni kuitenkin sen verran hyvin, et kyl mä sen koulun teen loppuun kun vaan saan motivaation. Väkisin siitä ei tule mitään ja jos olen kokoajan muutenkin onneton niin ei tuu mitään. Olin kyllästynyt ikävöimään ja ravaamaan Suomi-Tunisia väliä. Siksi mä sitten päätin, et oon niin monta vuotta nyt mennyt koulusta kouluun, kertaakaan pysähtymättä miettimään, MITÄ MÄ OIKEASTI HALUAN TEHDÄ? Mitä järkeä laittaa monta vuotta elämästään hukkaan, koska luulee tietävänsä mitä haluaa? Jos mä nyt laitan elämästäni puoli vuotta siihen, et mietin ihan tosissani ja hengähdän hetken ja mahdollisesti löydän ratkaisun, niin mitä väärää siinä voi olla?

Nyt on puoli vuotta mennyt ja mä oon miettinyt ja miettinyt ja tunnustellut ja pohtinut eri vaihtoehtoja. Varmaa vastausta en ole saanut, mutta oon tajunnut silti jotain. Mä olen 23-vuotias ja moni alkaa vasta opiskelemaan tässä iässä. Mulla on jo melkein yksi ammatti ja hirmuisesti työkokemusta. Mulla on mies ja lemmikit ja perhe ja iiiiihania ystäviä. Oon aina ajatellut, et mä en ole vielä saavuttanut elämässäni yhtään mitään. Mitä muut mun ikäiset ovat saavuttaneet? Ihan samat asiat kuin minäkin, kaikki me ollaan yhtä "hukassa" ja mietitään mitä me seuraavaksi tehdään. Ei tulevaisuutta voi tietää, eikä ole tarkoituskaan tietää. Mulla ei ole kiire mihinkään "saavutuksiin". Jokainen terve päivä rakkaiden ihmisten keskellä on jo saavutus. Loppujen lopuksi tässä elämässä suurimmat saavutukset ovat rakkaiden kanssa vietetty aika.

Kirjeessä lukee "Tuletko vaimokseni?"



google



Tell the world I'm coming home....

Soitin tosiaan viime viikolla Suomen maahanmuuttovirastoon ja sieltä kerrottiin, että Mouadhin hakemus ei ole vielä saapunut heille. Olin vähän ihmeissäni ja jopa vihainen, koska nehän on kuitenkin maksaneet 400e, niin olis ihan JEEEES jos joku tietäis missä  ne paperit oikeen tällä hetkellä ovat. Pyysivät soittamaan ensi viikolla uudestaan.



Tänään sitten soitin ja kyselin tilannetta. Yhtäkkiä nainen sanoo: "Joo on ne paperit tuleet ja tästä on annettu päätös". Meinasin lentää perseelleni. ÖÖÖ OKEI NO MIKÄ SE PÄÄTÖS ON?!?!? "Hmmmmm ei me voida kertoa sulle, sun mies saa tietää parin viikon päästä suurlähetystöstä".




Mä vaan tärisin ja tärisin ja melkeen itkin, et pliis herran jumala kertokaa nyt, mä oon sen miehen vaimo!! No, loppujen lopuksi Mouadhille soitettiin ja kerrottiin, että päätös on MYÖNTEINEN JA SE VOI HAKEA SEN OLESKELULUPA KORTIN 15.10 TUNISISTA!!!!!!!!!



Voitteko uskoa, että tässä kaikessa meni kuukausi?!!??! Me ollaan ihan shokissa ja mä oon vaan tärissyt innosta  ja en tiedä mitä ajatella. Nyt alkaa suunnittelu, että millä tullaan ja milloin. OON NIIN ONNELLINEN, ETTÄ KERRANKIN ONNI OLI MEIDÄN PUOLELLAMME!!!!


En pysty nyt kirjoittamaan mitään järkevää, koska oon ihan sekaisin onnesta ja innosta ja haluan äkkiä kotiin ja näyttämään Mouadhille ja Rockylle mun huudeja!!! (Okei, kyl mä olin salaa vähän innoissani siitä, et tuun yksin ja saan olla mun kavereitten kans ihan kahdestaan vähän aikaa, mut silti enhän mä nyt voi olla muuta kun onnellinen!!!! ) Ihanaa viikonloppua Suomeen! PIAN MEKIN OLLAAN SIELLÄ <3>

Höpööö

Oon nyt ihan innostunut näistä videoista, koska oikeestaan ne on paljon nopeampia tehdä kuin kirjoittaminen :D Tässähän ei ollut mitään järkeä, mutta teinpä silti! Tajusin, et Mouadhia ei enään koskaan näy missään kuvissa enkä ole siitä edes mitään puhunut. No, syy taitaa olla siinä, että mulla on ollut viime aikoina aika paha mieli kokoajan ja oon vähä vetäytynyt ja halunnut olla vaan yksin. Lisäksi meillä on riitelykausi menossa. Riidellään pienistä asioista ja sit kuitenkin illalla sovitaan. Mut anyway mulla on paljon kirjoiteltavaa teille kun ehdin :)

Ps. Eiks ookki Rocky ihana?!?

Maanantai aamu saapui liian aikaisin taas....

Joo tiijän, vähä lipsahti tota aurinkopuuteria ja maiskuttelen tosi ärsyttävästi :D Mut hei kommenttia minkälaisia videoita haluaisitte?

My life's a fantasy That you're not smart enough to even dream My ice is making me freeze You can try and try you can't be me

Otin pientä lomaa tästä blogista. Mulla on ollut motivaatio tuskaa tän kanssa (niinkuin kaiken muunkin) eikä oikein ole ollut ideoita mistä kirjoittaa. Vaikka toisaalta tuntuu, että voisin kirjoittaa tänne joka päivä vain ajatusten virtaa, koska päässä pyörii tällä hetkellä niin monenlaisia ajatuksia. Mun yks ihana kaveri oli täällä viime viikon ja lähti nyt keskiviikkona kotiin. Oli ihanaa, mutta olin myös tosi poikki viikon jälkeen kun olin töissä ihan normaalisti ja halusin touhuta kaverin kanssa mahdollisimman paljon kaikkea. Käytiinhän me kiipelemässä esterataa ja maistelemassa tunisialaisia viinejä viinitilalla. Lisäksi Tiia toimi meidän parisuhdeterapeuttina ja vietettiin miljoona tuntia etsien muijalle laukkua, kun joku oli VÄHÄN vaikee.... Kerran käytiin baarissakin kun mun kaks työkaveria oli viimeistä viikonloppua täällä ennen kuin lähtivät uuteen kohteeseen ja pitihän Tirpsukan nähdä mun uusimmat tanssimuuvit!




Tästä tulee nyt sekapostaus ihan kaikesta mitä en ole vielä postaillut vaikka on pitänytkin. Mähän en ole ikinä tykännyt kahvista ja maistanut sitä ehkä pari kertaa elämässäni ja meinannut oksentaa. Okei, kahvilassa kun olin töissä niin välillä oli vähän pakko maistaa... Mut täällä. Voisin juoda kahvia ihan kokoajan!! Kahvi ei ole niin vahvaa ja siihen laitetaan kilo sokeria. Mun aamu hetket toimistolla näyttävätkin tältä:



En tiedä sitten johtuuko kahvista vai mistä, mutta oon nyt kuullut jatkuvasti kaikilta, että oon laihtunut. En ole yrittänyt eikä ole ollut millään tavalla tarkoitus. Nyt kun aloin oikein miettimään, että mitä tässä on oikein tapahtunut, niin tajusin, että mulla ei ole enään koskaan ruokahalua. Vaikka olis nälkä ja hotellin buffa notkuu täynnä ruokaa mun naaman edessä, niin ei vaan tee mieli syödä. Mulle sanotaankin aina, et syön kun venäläinen, eli otan hirveesti ruokaa ja sitten närpin sitä ja jätän suurimman osan syömättä. VIHAAN SEMMOSTA! Mut en tiedä mikä tässä on. Sit aloin miettimään, et oon aina ihan kamalan väsynyt ja kokoajan kipeenä. TIDIIII, olisko pientä anemiaa pukkaamassa?! Täytyy käydä tarkistamassa veriarvot. Jos uskallan mennä täällä minnekään, kun mun mamma on aina ottanut multa kaikki verikokeet!



Siitä sitten sopivana aasisiltana, niin mullahan oli täällä myös pieni hammasepisodi viime viikolla. Yhtäkkiä alko särkemään etukulmahammasta aivan helkkaristi, mut en saanut aikaa samalle päivälle (kun halusin tietylle lääkärille) niin odotin sitte kaks päivää ja voi jösses sitä särkyä. Ajattelin, et sen on pakko olla yläviisuri joka kasvaa nyt niin kovaa vauhtia, et se painaa muita hampaita vinoon. No, lääkäri ajatteli samaa, mut otti kuvat sitten kuitenkin. Ja eikä se ollutkaan viisuri vaan etukulmahampaan juuri on tulehtunut. Eli tässä on nyt sitten ravattu ahkeraan juurihoidossa joka viikko.... Lääkäri on maailman paras! Se on opiskellut Ruotsissa hammaskirurgiksi ja osaa vähä suomeakin ja ei satu yhtään! Kun se avas mun suun, niin ekana se sano, et: "Täällä olis aika paljon korjattavaa. Näyttää just siltä, että oot käynyt Suomessa hammaslääkärissä. Ruotsissa kun kaikki tehdään ihan eritavalla." ETTÄ JES! Taas ne ruottalaaset on niin paljon parempia kaikessa!!



Niin tosiaan mun piti kertoa teille niistä häistä joissa olin. Täällähän häitä voidaan juhlia monta monta monta päivää ja muutamana päivänä (tai yhtenä) on ns. henna ilta. Tämä kyseinen juhla jossa mä olin, niin oli iso henna ilta, eli morsiammelle tehdään mustat/punaiset hennat ja hän pukee päälleen 4 erilaista pukua ja pyörii jokaisessa puvussa lavalla 7 kertaa itsensä ympäri (numero 7 on onnennumero). Saavuttiin paikalle, niin bändi soitti ja lauloi (ihan helveeetin lujaa, laitoin paperitupot korviin) ja istuskeltiin kadulla ja odotettiin morsianta. Vihdoinhan se tuli ja vaappui paikalle kultaisessa mekossa nukeksi meikattuna.



Kuva on vähän epätarkka, koska olin niin kaukana ja en jaksanut lähteä tunkemaan eteenpäin. Kyselin hirvestä miksi tuollaiset vaatteet, miksi tuollainen meikki, miksi pitää vaappua tuolla tavalla ja plaa plaa ja kaikkeen oli vastaus: siksi koska niin on tehty aina. Eli kyseessä on hyvin vanha perinne satojen vuosien takaa ja edelleen niitä halutaan noudattaa. Kultaisen asun jälkeen oli vuorossa mustakultainen asu ja morsian pyöri jälleen 7 kertaa ympäri. Tällä kertaa hän jäi lavalle ja kaikki vieraat kävivät laittamassa seteleitä morsiamen sormien väliin. (MIKS MULLA EI OLLUT TÄTÄ JUHLAA?!??!)



Tämän jälkeen olisi ollut vielä kaksi asua ja ns. tavallinen meikki, mutta kello oli tässä vaiheessa jo niin paljon, että oli pakko lähteä kotiin nukkumaan. Todella mielenkiintoista ja olisin halunnut olla loppuun saakka, mutta kun kaikki juhlat ovat aina niin myöhään!??!?!




Rockystä on tullut ihan vallaton ja sille pitää pitää hirveätä kuria, mut on se vaan niin rakas reppana, että apua! Nyt sillä hännän alla karvaton kohta ja sitä se raaputtaa ja lutkuttaa aina välillä. En tiijä mikä siinä on, annoin matokuurin ja se ei syö vehnää. Täytyy odottaa vaan jos se menis ohi.. Vinkkejä mikä sillä vois olla?Mulla olis paljon asiaa ja kuvia, mut nyt ei ehdi eikä jaksa kun yllättäen taas väsyttää ihan kamalasti. Mun pikkuveljellä oli tänään synttärit ja laitoin sille onnittelut ja kysyin mitä se toivois lahjaksi, niin se vastasi: "No jos saa toivoa, niin haluaisin että tuut kotiin". ARVATKAA PÄÄSIKÖ ITKU?! Mun pieni rakas pikkuveli joka täytti tänään 14, sanoo isosiskolleen noin. Rutistan sen hengiltä 4 viikon ja 3 päivän päästä!

Ihanaa syksy viikonloppua kaikille !

Still alive!

En oo ehtinyt (eli oon kattonut niin tiiviisti Gossip Girliä) postailemaan vähään aikaan. Nää viikot menee niin hurjan nopeasti, että vaikka tuntuu, et postaisin just eilen niin todellisuudessa siitä saattaa olla viikkokin aikaa... Sain tosiaan mun työkaverilta sen kovalevyn lainaan, et voin ottaa jotain leffoja sieltä. Avasin sen ja aloin kiljumaan! GOSSIP GIRLIN 4 TUOTANTOKAUSI!!! Jeeeee!! Mouadh katto mua ku hullua, mut pakotin sen kattomaan mun kanssa yhden jakson ja nyt seki on koukussa :D



TÄSSÄ VAIHEESSA MULLA OLI JO PITKÄ JUTTU KIRJOTETTUNA, KUINKA OLIN TAAS HÄISSÄ ja mitä siellä tapahtui. No tämä p****blogger päätti lopettaa toimintansa ja poistaa mun koko tekstin ja kuvat, paitsi tuon alun. Koska olen Laura ja äkkipikainen ja nälkäisenä lyhyt hermoinen, niin en jaksa kirjoittaa ja laittaa kuvia uudelleen. Totean vain, että harkitsen nyt erittäin vakavasti (eli teen sen) vaihdan blogin jonnekin muualle kuin tänne bloggeriin. Tää ei koskaan toimi ja kun se toimii, nii ei silloinkaan hyvin. Anteeksi vuodatus! Kaikki on oikein ihanasti, ja varsinkin huomenna kun yks mun parhaista ystävistä saapuu tänne viikoksi!!!! Koitan postailla illalla oikein kuvien kera!!