maanantai 4. helmikuuta 2013

Avautuminen

Nyt palailen taas tähän normaaliin bloggailuun ja alan videioiden sijasta ilmaista itseäni kirjoittamalla. Sain tosi paljon postailuehdotuksia, joten niitä riittää nyt tulevaisuudessa! (Edelleen niitä saa toki laittaa) Viime aikoina elämä on ollut melko rankkaa ja siksi oonkin ehkä vähän vältellyt tätä blogia ja "tänään tein tätä ja tätä"-postauksia. Koska oikeastaan musta tuntuu, että en tee mitään muuta kun käyn töissä ja tuun kotiin ja stressaan. Suuri syy stressiin (niinkun varmaan kaikilla maailman ihmisillä) on raha. Niin usein kun sitä kuuleekin, että miten maahanmuuttajat tulevat tänne Suomeen ja alkavat toista noin vaan elämään meidän verorahoillamme, olen alkanut HIEMAN epäillä tuota. Tässä meidän tarinamme byrokratian Työkkäri-Kela-Sossu-akselilla.



Eli. Mouadh tuli Suomeen 9.11 ja meni 15.11 ilmoittautumaan työkkäriin tyttömäksi, vaikka hänellä ei ollut vielä edes henkilötunnusta. Olin jo aikaisemmin löytänyt hänelle koulun Eiran aikuislukiosta, jossa alkaisi First steps in Finland-ohjelma, josta saisi Suomen peruskoulun päättötodistuksen parin vuoden sisällä. Ilmoitettiin tämä jo silloin työkkärissä, koska mitään opiskelua ei saisi aloittaa ilman heidän hyväksyntäänsä (jos mielii saadaa rahallista tukea). Ja se sanoivat, että asia OK.  Mouadh sai viikossa henkilötunnuksen ja mentiin heti Kelalle hakemaan jäsenyyttä ja käytiin uudelleen työkkärissä varaamassa aika kotoutussuunnitelman tekemiseen. Jotta saa kotoutussuunnitelman, niin täytyy käydä haastattelussa. Arvatkaapas kuinka kauan kesti, että Mouadh pääsi haastatteluun?!?! YLI KAKSI KUUKAUTTA. Mouadh tietty aloitti koulun jo marraskuussa, koska sen sanottiin olevan ok.



Joulukuun 10.päivä Mouadh meni työkkäriin haastatteluun ja haastattelijan mukaan Mouadh saisi takautuvasti tukia siitä päivästä alkaen kun hän on aloittanut koulun. Aikaisemmin tosin sanottiin, että siitä päivästä alkaen kun hän on ilmoittautunut työttömäksi... No sitten mentiin Kelalle ja pyydettiin Mouadhin jäsenyyden hyväksymistä kiireelliseksi, ja se menikin sitten parissa päivässä. Ihmettelin Kelalla, että miten ihmiset tulevat toimeen taloudellisesti, kun näissä asioissa kestää näin kauan. Kelan nainen sanoi, että eikö kukaa ole kertonut, että sossulta voi hakea toimeentulotukea? No eipä ole joo! Mistä mä olisin voinut sitä tietää. Oon luullut, että jos ei ole Kelan jäsen niin ei voi kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin. MUTTA. Se meneekin niin, että kun on henkilötunnus ja kotikunta, niin kaupunki on velvollinen huolehtimaan asukkaastaan. Sitten mentiinkin sinne. Se oli noloa se. Vaikka ei kai olis pitänyt olla, koska mitäs muutakaan sitä ihminen siinä tilanteessa voi. Maksoin mätkyjä melkein 500e, että olishan tää nyt sitten ihan reilua saada ne takas :D



 Sitten alkoikin tulla työkkäriltä kaiken maailman kirjeitä ja lausuntoja, joista normaali ihminen (tai ainakaan minä joka en ole kirjoittanut yhtään L ylppäreissä) ei ymmärtänyt hevonpaskaa. Vastailtiin selvityspyyntöihin ja soiteltiin työkkäriin. Ja loppujen lopuksi selvisi, että Suomessa on olemassa laki (mulla alkaa nyt veri kihistä päässä), että kotouttamistukea (jonka Kela siis maksaa ja työkkäri antaa siihen lausunnon) voi alkaa saamaan vasta siitä päivästä kun kotouttamissuunnitelma on tehty. Ja tämä kyseinen uskomattoman nerokas ihminen ei ihan oo käsittänyt, että kotouttamissuunnitelmaa ei saada tehtyä samalla kertaa kun menee ilmoittautumaan työttömäksi. Meillä siihen meni yli kaksi kuukautta. ETTÄ EI NYT IHAN TOIMI KÄYTÄNNÖSSÄ. Plus että tähän tulee vielä kaiken maailman karenssiaikoja ja eri arvoisia lakeja, joista osa kumoaa toisensa ja plaa plaa, joten Mouadh on velvollinen saamaan kotouttamistukea 10.1 alkaen. VAIKKA sen koulu on alkanut JO joulukuussa. Ja me ollaan itse etsitty sille koulupaikka. Niin ja se ei edes tule saamaan sitä tukea vielä moneen kuukauteen, koska Kela odottaa, edelleen työkkärin ASIANTUNTIJA ryhmän lausuntoa hänen opiskeluistaan joulukuussa.. En tiedä kyllä miksi. Siinäkin oli taas joku "laki"....

Tumblr_m4p4jduksw1qeerewo1_500_large
wehearit


Tää on musta niin uskomatonta paskaa, että huh huhhhh!! Paras oli se, että kun ihan pikkusen sitten avauduin sille virkailijalla tästä asiasta (hän oli tosi ymmärtäväinen ja mun kanssa samaa mieltä, en tiijä olisko uskaltanutkaan olla eri mieltä....), niin hän sanoi, että no kaikki meidän virkailijamme eivät ole niin perillä näistä asioista, että tietäisivät miten tukia aletaan maksamaan... HEI OLISKO SE TEIDÄN TOIMIPISTE SIELLÄ HAKANIEMESSÄ MAAHANMUUTTAJIEN YKSIKKÖ? Mitäs muuta sieltä haetaan kun tukia??? Ja sitten hän kertoi kuinka oli kertonut esimiehilleen, että homma ei vaan toimi käytännössä, että kotouttamissuunnitelma haastatteluun ei pääse viikossa tai edes kahdessa ja ihmisillä ei sitten ole mitään toimeentuloa, niin esimiehet olivat ilmoittaneet, että heillä ei ole nyt aikaa perehtyä tähän asiaan ja heillä on tärkeämpiäkin asioita. Hänen mukaansa esimiehet ovat kuitenkin nyt vaihtuneet, joten ehkä tilanne paranee (EN USKO!).



580788_280741782043743_759604461_n_large
wehearit



Miten semmoset maahanmuuttajat pärjää, joilla ei ole ketään suomenkielistä auttamassa? Kuinka paljon tämmöinen systeemi ajaa tekemään pimeänä töitä? Tai rikollisuuteen? Tai puolisoita burn outiin? (Nimimerkillä 6 päivää viikossa töitä, välillä kahta duunia JA VOIS KIRJOTTAA OPPARIA) Tai muuten vaan ihmisiä hulluuden partaalle kun tuntuu, että miks tää yhteiskunta ei auta mua vaikka maksan 500e kuussa veroja. Minä vaan kysyn ja ihmettelen.

16 kommenttia:

  1. Moikka! Tää sun aihe kuulostaa niin tutulta, itellä Egyptistä mies ja muistan minkälaista sotaa kävin noiden tahojen kanssa juuri samoista asioista :) muutenkin kiva blogi, tulee mieleen ihan meidän alkuajat. Tsemppiä! Voit mulle kirjotella jos haluut kysyä ihan mitä vain :) viivuli87@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa aletaan olla voiton puolella, mutta kyllähän noiden erinäisten tahojen toiminnassa olisi vähän parantemisen varaa. Vaikka ymmärrän toki, että ekana on mielenpäällä "oman maan" kansalaisten asiat. Laitan varmasti sinulle sähköpostia!

      Poista
  2. Hei te olitte eilen Matkaoppaat-ohjelmassa! :) Olittepa söpöjä :)

    Muakin ärsyttää tuo miten ajatellaan että maahanmuuttajat sais ihan helposti ja automaattisesti rahaa ja että tänne voi näin vaan muuttaa.

    Mä oon auttanut yhtä perhettä jossa ei vieä suomea luonnollisesti osattu. Mä autoin heitä pienissä asioissa kuten passikuvien ottamisessa, telkkarin ostossa jne ja aivan ihanaa huomata kuinka kiitollisia ne oli<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän me oltiin :) Enään ei taida tosin meistä jaksoja tulla. Sä oot tehnyt kyllä tosi tärkeää työtä sen perheen eteen ja uskon, et he ovat säästynee monilta murheilta. Haluaisin mukaan järjestötoimintaan, jossa autetaan maahanmuuttajia naisia/perheitä yms. Täytyy saada koulu loppuun, jotta on aikaa aloittaa semmoinen tärkeä työ. Olitko ihan tuttuja auttamassa vai mukana jossain järjestössä?

      Poista
    2. Oispa kyllä kiva auttaa maahanmuuttajia enemmänkin :) Mulla kaveri on samasta maasta kuin tämä perhe ja hähen kautta yhdessä auteltiin. :)

      Poista
    3. Mäkin haluaisin... pakko päästä mukaan! Parasta kun voi oikeasti auttaa..

      Poista
  3. Hei!

    Spr:llä on sellasta vapaaehtoistoimintaa, et voi ryhtyä maahanmuuttajan kaveriksi ja auttaa näitä erinäisissä asioissa tai halutessaan opetella uutta kieltä =) Mun kaveri on tälläsessä mukana ja olen menossa itsekin mukaan. Sen verran hyvältä ja mielenkiintoiselta kuulosti tuo toiminta. =)

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs kurkata! Oon tutustunut vaan MMLn vastaavanlaisiin ja sitten on näitä "tyttöjen taloja". Ehdottomasti meet mukaan, kerro sitten millaista siellä on! :)

      Poista
  4. ihana lirppa tee semmonen missä kerrot sun lempivaatteista, kengistä, meikeistä, jaaaa....... semmosta t. ripuliriikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas ripuliriikka, tämä ei ole muotiblogi... Mutta toki voisin silti sen tehdä!

      Poista
  5. JOs ette ole tietoisia: Haapaniemessä ei ole enää 11.2.13 alkaen Maahanmuuttajien Yksikköä.
    Postinumeron mukaan sitten jakaudutaan pitkin kaupunkia kaikki yhes koossa :D

    Et ole ainoa jolla täky palannut näiden asioiden kanssa. Olen niin onnellinen kun kaikki on takana päin. Kyllä se suttaantuu siitä ja saatte sossusta rahaa kunnes miehesi on oikeutettu päivärahaan. Hermoja se vaatii, mutta hei suomalaisella sisulla vaan eteenpäin..PRKL :D

    Best wishes to both of you :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muute tiennyt, sitten alkaa mennä vielä enemmän kaikki sekasin.. No toivottavasti sinne tarvii mennä seuraavan kerran vasta piiiiitkän ajan päästä! Kaippa tää tästä, mut vihaan odottamista ja ärsyttää kun yhdessä paikassa ei osata antaa kaikkea informaatiota kerralla. Mut piristävää kuulla, että joku on käynyt saman läpi ja selvinnyt voittajana! Periksi ei anneta! Kaikkea hyvää teillekin :)

      Poista
  6. Miksi Suomen valtion tarvis sun miestäs elättää???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen valtion ei TARVIS miestäni elättää, mutta se on tehty mahdolliseksi, koska minulla on vapaus mennä naimisiin kenen kanssa haluan. Kyse ei ole siitä, että hän aikoo loppu elämänsä elää tukien varassa ja jos luit postausta yhtään tarkemmin, niin huomasit varmaan, että tukia ei ole helppo saada? Miksi Suomen valtion pitää elättää alkoholistit/narkkarit, jotka eivät mahdollisesti ole koskaan elämässään maksaneet veroja eivätkä tulekaan maksamaan? Koska he ovat suomalaisia, joten heistä "tulee meidän taakkamme"? Ymmärrän, että kyseessä ovat sairaat ihmiset, mutta jos haluat ihan taludelliesesti miettiä niin kummatkohan tulevat tuottamaan tälle maalle enemmän rahaa? 23-vuotias terve, lahjakas, opiskelija vai 50-vuotias puliukko, joka on ollut samassa elämäntilanteessa 20-vuotta? Uskoisin, että miehessäni on enemmän tulevaisuutta kun monessa suomalaisessa. Onneksi tämä oli ensimmäinen tämänlainen kommentti, kertoo siitä, että tässä maassa on kuitenkin ehkä enemmän meitä FIKSUJA kun täysiä idiootteja :)

      Poista
  7. Mäkin näin teidät Matkaoppaissa. Olitte siinä tosi liikkiksiä.

    Ihme, ettei kukaan ole vielä tehnyt opasta, joka kertoisi, miten pitäisi toimia. Suomessa kun pitäisi tietää se, mitä ei tiedä! Virkailijat eivät välttämättä kertto enempää kuin on pakko - ainakaan jos ei osaa kysyä. Ja mistä pirusta sitä osaa kysyä, jos ei tiedä, mitä pitäisi kysyä!

    On varmasti ollut tosi raskasta yrittää hoitaa asioita kuntoon. Toivottavasti asiat rullaavat nyt. Kielitaito on varmasti aika etusijalla, jotta on edes mahdollista päästä töihin.

    Mulla on sympatiat kyllä niitä maahanmuuttajia kohtaan, jotka haluavat pitää itsestään huolta. Mouadh ei vaikuta sellaiselta, että hän haluaisi jäädä täällä vain tukien varassa lusmuamaan. Paljon tsemppiä teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niille oppaille kyllä olisi käyttöä... Mutta ne pitäisi sitten varmaan tehdä aika monella kielellä, koska moni ei puhu englantia. Varsinkaan virallista ja ymmärrä ymmärrä tommosia sanoja. En mäkää varmaan ymmärtäis englanniksi, hyvä kun ymmärrän suomeksi :D

      Ei tässä oikeen muuta voi kun toivoa, että asiat hoituu jonain päivänä. Mouadhin kielitaito on onneksi sen vahvuuksia ja eilen just sen opettaja oli ihan äimistynyt miten se oppii niin nopeasti. Uskon, että suurinosa maahanmuuttajista haluaa päästä alkuun ja eipä ne kelat sun muut niin paljon rahaa anna, että kukaan haluaisi/pystyisi siellä koko elämäänsä viettämään..

      Kiitos sinulle ja hyvää viikonloppua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)