keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Henna ja harquus

En muistaakseni ole koskaan vielä kirjoitellut tarkemmin Tunisiassa melko yleisistä hennauksista. Olinhan mä nähnyt jonkun verran kaduilla naisilla kokonaan punaisiksi laitettuja jalkapohjia, punaisia sormenpäitä ja erilaisia kuviointeja mustilla kiehkuroilla.



"Henna on hennapensaan (Lawsonia inermis) kuivatuista lehdistä saatavaa väriainetta. Hennapensas on rantakukkakasvien heimon pensas, jota kasvaa muun muassa Etelä-Euroopassa. Kasvin versot sisältävät lawsonia (oksinaftokinoni, C16H16O5), väriainetta, jota on käytetty jo esihistoriallisella ajalla. Hennatatuoinnit ovat Intiassa ja muualla Aasiassa maalattavia kuvioita. Hennan värimolekyyli sitoutuu ihon keratiiniin, joten kuviot haalistuvat ihon uusiutumisen myötä. Tämä vie ihon paksuudesta riippuen muutamista päivistä muutamiin viikkoihin. Hennalla värjätään ihon lisäksi kynsiä, kehon karvoitusta, puuta, luuta, sarvea, lankoja ja kankaita." Wikipedia

Se miksi hennauksia tehdään häihin yms muihin juhliinkin, niin tulee monien monien vuosien perinteistä. Mä en ihan tarkalleen saanut selville mistä se on saanut alkunsa, mutta ilmeisesti sen syvällisempää merkitystä ei alkujaan ole ollut kuin että naisilla ei ollut mahdollisuutta meikata tai ei ollut meikkejä ja jollain he halusivat itseään koristella ja niin henna keksittiin. Luonnollisesti häät ovat yksi naisen elämän suurimpia juhlia niin silloin haluttiin/halutaan olla kauneimmillaan miestään varten.



Mä menin edellisenä päivänä ennen virallisia häitä "henna salonkiin", jossa on moni naisia töissä ja he tekevät hennauksia. Illalla meillä oli pieni henna ilta juhla, joillain on myös iso henna ilta juhla, mutta mä en sitä halunnut... Mä en halunnut koko jalkapohjaa punaiseksi/mustaksi vaan kuvioito hennalla. Koko salongissa on aivan järkyttävän voimakas haju ja en ymmärrä miten nuo naiset pystyvät olemaan siinä katkussa.Mutta ihan älyttömän taitavia he ovat! Seurasin naisen työtä ja huh huh miten nopeasti ja osaa vasti hän taiteili.


Hennan annettiin vaikuttaa n. 30min ja sen jälkeen se kaavittiin pois ja siitä jäi oranssi kuviointi. Päivän aikana tuo oranssisuus lähti pois ja hennaus muuttui tummanpunaiseksi.  Hennan kaapimisen jälkeen oranssinkuvion päälle alettiin piirtää mustalla Harquusilla. Harquus aiheuttaa joillekin iho-oireita eikä muutenkaan ole usein käytettynä terveellistä. Harquus on käsittääkseni eräänlaista hennaa, mutta lähtee nopeammin pois kuin tuo punainen henna.




Harquusin päälle suihkuteltiin vielä kimalletta ja muutamiin kohtiin liimattiin ihotimantit! Ja tää prinsessa oli hyvin onnellinen blingblingeistä :) Musta noi on niin kauniit! Harmi vaan, että en voinut pestä kunnolla käsiä enkä käydä suihkussa. Hääpäivän aamuna Mouadhin sisko joutui pesemään mut suihkussa :D Ja ensimmäisiä asioita, joita tein kuin päästiin häistä hotelliin, niin pesin käteni kunnolla. Oli aika likanen olo kun en ollut voinut hieroa käsiä pestessäni vaan pesin aina kämmenet vain.


Tuo kyseinen paikka, jossa kävin sijaitsee melko lähellä Mouadhin perheen kotia eli Erriadhin suunnalla.  Ei mikään paikka jonne turistin kannattisi yksin lähteä seikkailemaan. Mun hennaukset ja harquusit maksoi muistaakseni 18 TND eli n. 9e. Soussen turistialueilla joissa tehdään vain harquusia hinnat on paaaaaaaljon korkeammat eivätkä todellakaan tee tuollaista jälkeä. Mut ihan pysäytti moni tunisialainen kaupungilla ja kysyi Mouadhilta missä olen tehnyt hennaukset. Mouadh ei halunnut kertoa :D Kun mun ystävä oli käymässä niin sekin halusi ehdottomasti ennen Suomeen tuloa käydä laittamassa harquusit ja oli kuulemmat monet kyselleet Suomessa mitkä nuo ovat.


Toisen kerran otin vain harquusit ja ne ei olleet niiiiin ihanat kuin nuo häihin tehdyt, koska tekijä oli eri. Mutta ihan kivat nuokin ja saivat kehuja Suomessa :) Ostettiin kerran Medinasta kotiin harquusia ja semmonen sivellin millä voisi tehdä itsekin, koska Mouadh on tosi taitava piirtäjä. Mutta se oli jotain todella huonoa harquusia, koska se vaan levisi ympäriinsä eikä pysynyt nättinä. Medinassa myydään mm. iholle laitettavia tarroja, joihin vaan maalataan päälle harquusilla tai miksei hennallakin. Olisko tämmönen hyvä bisnes Suomessa kesällä festareilla? ;) Ottaisitteko?

4 kommenttia:

  1. Haqous on mustetta. Rukoilevat musliminaiset voivat käyttää sitä vain kuukautisten aikaan kun eivät rukoile koska muuten rukouspesu ei ole täydellinen musteen ollessa ihon pinnalla, jolloin vesi ei mene sen alle.Toi hennasalonki on mulle todella tuttu vuosien ajalta mutta pakko myöntää, että niin taitavia kuin ovatkin niin tekevät vuodesta toiseen vaan samaa kuviota eli heiltä ei voi mitenkään vaikka kuvista valita millaista haluaisi mikä on minus heidän palvelussa.

    VastaaPoista
  2. Ai ihan totta?! Voi ei! Mä niin toivoin, että ensi kerralla veisin sinne muutaman kuvan millaiset hennat haluasin ottaa... :( Tiedätkö mitään toista paikkaa missä näin voisi tehdä?

    VastaaPoista
  3. En osaa neuvoa. Voithan kokeilla heitä mutta olen käynyt siellä vuosia ja vienyt sinne monia lomalaisia. Kaikki ovat saaneet idettiset hennat...koskaan ei mitään eroa. Tekevät samaa kuviota kaikille. Luulisi kuitenkin käsityöläisten osaavan mallista tehdä muutakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... no täytyy kokeilla ens kerralla mennä kuvan kanssa ja ottaa anoppi mukaan käskyttämään ;) Se on semmonen emäntä, että jospa ne säikähtäis sitä :D Tosin kyllä mä tykkään niistäkin mitä ne tekee, että tyytyväinen olen niihinkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)