This is LOVE

Ajattelin nyt kirjottaa meidän rakkaustarinan. Kaikki alkoi siis maaliskuussa 2010 kun tulin lomalle Tunisiaan Tiian ja Lellun kanssa. Tiialla oli synttärit ja haluttiin tietenkin juhlia niitä. Mentiin siis ostamaan viinaa. Lähes kaikki tunisialaiset ovat muslimeita, joten naisten juomista ei katsota hyvällä. Oli kyseessä sitten turisti tai paikallinen. Alkoholia myydään vain tietyissä paikoissa ja vahvat viinat ovat lukkojen takana ja ne pitää erikseen pyytää. Tai niin oli ainakin siinä kaupassa ja vuonna 2010. Olimme ainoat naiset viinaosastolla, joten kaikki miehet tuijottivat meitä. Huomasin sivusilmällä, että sivummalla oli poikajoukko ja yksi pojista tuijotti minua. Pojalla oli turkoosi huppari ja ihanat silmät. Tuijottelin vaan maahan ja toivoin pääseväni koko kaupasta mahdollisimman pian pois. Paikalle tuli tietenkin myös ei-toivottu ihailija, joka yritti päästä juttusilleni. Kyseinen mies oli tukkinut seuraamme yhtenä iltana ja roikkui nyt perässäni ja ei ollut kovin mielissään siitä, että en ollut hänestä kiinnostunut. Menimme alkoholipuolelta tavallisen kaupan puolelle ja jatkoimme ostoksia. Huomasin turkoosipaitaisen pojan seuraavan minua juttelevan kavereidensa kanssa ilmiselvästi minusta. Olin yksin mehuhyllyllä kun poika tuli yhtäkkiä luokseni ja kysyi, että etsinkö jotain mihin voin blandata viinaa. Sanoin että joo ja pidin katseeni tiukasti mehupurkeissa. Hän jatkoi kyselyä mistä maasta olen, kauanko olen täällä, kenen kanssa olen ja mikä on nimeni. Perussettiä mitä hän varmaan kyselee joka päivä kaikilta turisteilta, ajattelin. Poika puhui todella hyvää englantia verrattuna muihin tapaamiini paikallisiin. Hän oli pitkä, vähän partaa ja aivan uskomattomat ruskeat silmät. En uskaltanut katsoa silmiin. Pikkuhiljaa aloin juttelemaan takaisin ja kyselemään, mutta samalla huomasin ei-toivotun ihailijan palloilevan ympärillämme ja tarkkailevan meitä. Luulin heitä ystäviksi joten ajattelin että pakko päästä tästä tilanteesta äkkiä pois. Lähdimme tyttöjen kanssa kassalle päin. Poika tuli sinnikkäästi perässäni ja toivoi meidän tapaavan vielä. Olin vaisu, mutta en kieltäytynytkään. Hän odotti vielä kaupan ulkopuolella ja pyysi numeroani. En ollut kauhean innokas, koska pelkäsin hänen antavan numeroni ei-toivotulle ihailijalleni. Annoin numeron ja hän yritti soittaa minulle. Numero ei toiminut. Poika luuli minun antaneen sen väärin. Annoin numeron uudelleen ja pakenimme paikalta. 

Illalla poika laittoi minulle viestin ja sanoi tulevansa kavereidensa kanssa odottamaan kymmeneltä hotellimme ulkopuolelle, jos haluaisimme lähteä heidän kanssaan ulos. Viesti päättyi sanoihin ”It would be so nice to see u again. Mourad”. Emme kuitenkaan lähteneet mihinkään, koska olimme menossa ulos vasta seuraavana iltana. Seuraava päivä meni synttäreitä juhliessa ja tietenkin alkoholin vaikutuksen alaisena baarissa sain hyvän idean lähettää pojalle viestin missä hän on. Vastausta ei kuulunut tunteihin ja ajattelin, että nonnniin nähtiinhän se taas. Sitten yhtäkkiä aamuyöllä tulee viesti, että missä olet. Olin jo nukkumassa, joten se siitä. Seuraavana päivänä laitoin viestin, että no nyt voisimme vihdoin tavata. En muista ekoista treffeistä paljoakaan, mutta sen muistan että ajattelin kokoajan että ei noin hyvännäköinen ihminen voi olla kiinnostunut MINUSTA oikeasti. Juttelimme pari tuntia ja lähdin ystävieni kanssa syömään. Sen jälkeen näin pojan uudelleen. Juttelimme koko yön ja sovimme, että seuraavana päivänä hän vie minut tapaamaan perhettään.

Seuraava päivä olisi viimeinen päiväni ja illalla lähtisin jo kotiin Suomeen. Perhe ei kuitenkaan suostunut tapaamaan minua ja vietimme koko päivän kahdestaan. Illalla ennen lähtöäni menimme rannalle istuskelemaan. Juttelimme ja lupasin ja vannoin että tulisin takaisin tapaamaan poikaa. En tiedä miksi, mutta jokin yhteys meillä oli. Tuo kyseinen paikka sai myöhemmin nimen The kissing place. Nousin taksiin ja lensin Suomeen masentuneena. 

Pari kuukautta tästä eteenpäin, olin menossa uudelleen Tunisiaan. Tälläkertaa toisten kavereiden kanssa. Poika tuli lentokentälle vastaan isänsä kanssa. Olin shokissa. Olimme pitäneet tiiviisti yhteyttä mesessä ja puhelimella. Olin kuitenkin vieläkin epäileväinen. Vietin ihanan viikon ja tapasin perheenkin. He pitivät minusta ja minut hyväksyttiin osaksi perhettä. Olin ensimmäinen tyttö jonka poika on koskaan vienyt kotiinsa. Istuimme talon katolla ja katselimme Soussen valoja ja tähdet tuikkivat. Kaikki tuntui niin epätodelliselta, mutta toivoin tuon tunteen kestävän loputtomiin.  Viikko meni nopeasti ja taas oli paluu Suomeen edessä. Poika pyyteli minua jäämään ja olemaan koko kesän hänen perheensä luona. En kuitenkaan suostunut edes harkitsemaan asiaa, koska eihän siinä olisi ollut mitään järkeä. Muuttaa nyt toiselle puolelle maapalloa pojan luo, jota ei edes kunnolla tunne. Palasin Suomeen ja olimme koko kesän erossa. Hän oli mielessäni, mutta en luottanut että hän olisi vain minua varten ja odottaisi minua Tunisiassa kaikkien kauniiden turistien keskellä. Pidimme yhteyttä satunnaisen säännöllisesti. 

Olimme puhuneet ohimennen siitä, että minulla olisi syksyllä työharjoittelu edessä. Poika oli sitä mieltä, että hänen isänsä voisi hankkia minulle harjoittelupaikan jonkin hotellin keittiöstä. Ja niinhän siinä sitten kävi. Elokuussa pakkasin matkalaukkuni ja ilmoitin lähteväni kahdeksi kuukaudeksi Tunisiaan työharjoitteluun. Kaikki, tai oikeastaan mikään, ei kuitenkaan mennyt niin kuin olin suunnitellut ja palasin maitojunalla kotiin kuukauden jälkeen. En tiedä mitä tapahtui, mutta ahdistus ja koti-ikävä veivät voiton. Ehkä kulttuurishokki oli liian suuri ja Suomessa liikaa selvittämättömiä asioita. Lähdin syyskuussa 2010. Sen jälkeen päätin, nimenomaan päätin, että me emme kuulu yhteen, kaikki on liian vaikeaa. Poika yritti sinnikkäästi saada minua takaisin ja voi todella pahoin eromme takia. Sitten Tunisiassa alkoivat levottomuudet ja vallankumous. Hän oli mielessäni kuunnellessani uutisia, mutta ajattelin että parempi että en ota mitään yhteyttä ja revi molempien haavoja auki. Hän kuitenkin ilmoitteli välillä itsestään ja tiesin hänen olevan hengissä. Aikaa kului ja kului ja Suomessa elämä alkoi mennä eteenpäin. Kuitenkin huomasin ajattelevani häntä lähes viikottain ja miettiväni, että luovutinko liian helposti ja mikä oikeen meni vikaan. 

Kesä 2011 toi tullessaan suoraan sanottuna paskaa ja syksyllä en ollut enää millään tavoin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Silloin yhtäkkiä aloimme taas puhua ensin facebookissa ja sitten mesessä. Huomasin, kuinka hänellä oli taito saada minut hyvälle tuulelle ja nauramaan. Keskustelujemme jälkeen minusta tuntui aina pikkuhiljaa paremmalle ja paremmalle. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että haluan lähteä jouluksi matkalle. Yhtäkkiä olinkin tilanteessa, että minut kutsuttiin Tunisiaan. Aloin miettimään, että no miksikäs ei. Varasin kahden viikon matkan ja lähdin. En osannut odottaa tai pelätä mitään. Lähdin täysin tyhjin mielin Tunisiaan. Lentokentällä kun näin pojan, muistin miksi olin häneen ihastunut. Tuntui kuin en olisi ollut päivääkään poissa. NE SILMÄT! Kahden viikon aikana puhuimme asiat selviksi ja aloitimme puhtaalta pöydältä. Tuona vuotena jonka olimme erossa, olimme molemmat muuttuneet ja kasvaneet. 

Löysin kadulta kissanpennun jota en vaan pystynyt jättämään kadulle. Kissa sai nimen Baby. Yhdessä hoidimme sen terveeksi. Jouluna minut ryöstettiin ja poika alkoi ajatella, että ehkä olisi hyvä hankkia koira. Yhtenä iltana hän yhtäkkiä sanoi, että nyt olisi tiedossa staffin pentu, mennäänkö katsomaan. Lähdimme taksilla toiselle puolelle kaupunkia ja meitä odotti 3 kk vanha musta laiha staffi. Otimme koiran mukaamme ja taksissa koira istui koko matkan sylissäni hiljaa. Mietin jo siinä vaiheessa, että ei se ihan kunnossa voi olla kun on noin rauhallinen. Ensimmäisen yön koira vaan makasi paikallaan eikä suostunut syömään tai juomaan. Aloin olla huolissani. Veimme koiran lääkäriin ja se sai rokotukset ja lääkkeitä. Jouduin lähtemään Suomeen ja jättämään pojan huolehtimaan sairaasta kissasta ja koirasta. Lähtö oli kamalaa ja Suomessa vaan itkin pari ensimmäistä päivää. Kissa parani, koira ei. Koiralla todettiin Parvo-virus ja se oli todella huonossa kunnossa. Lääkäri uskoi sen kuolevan. Poikakin menetti jo toivonsa, mutta kehotin häntä uskomaan ja yrittämään. Pikkuhiljaa koira alkoi voida paremmin, mutta pysyi laihana.

Aloimme suunnitella uutta matkaani Tunisiaan ja varasin matkan hiihtolomalle viikoksi. Huomasin sattumalta, että Matkaoppaat-ohjelmaa aletaan kuvaamaan silloin Tunisiassa. Olen pienestä saakka unelmoinut uimisesta delfiinien kanssa ja Tunisiassa on eläintarha, jossa se on mahdollista. Ilmoitin kuvausryhmälle, että olemme menossa uimaan delfiinien kanssa, jos heitä kiinnostaa tulla mukaan. Tulin viikoksi ja olin niin onnellinen. Lentokentällä minua oli vastassa poika, koira ja kissa! Koko minun pieni perheeni.

Viikko oli aivan uskomaton ja loppujen lopuksi poika kosi minua isänsä hotellin ravintolassa tv-tiimin kuvatessa. En epäröinyt hetkeäkään. Kaikki tuntui niin oikealta ja siltä, että vihdoinkin elämälläni on joku suunta. Palasin Suomeen ja irtisanouduin töistä ja etsin asuntoon vuokralaisen. Päätin muuttaa Tunisiaan oman pienen perheeni luokse ja tällä kertaa oikeasti katsoa mihin tämä kaikki vie. Tällä hetkellä näyttää siltä, että elokuun neljäs 2012 minusta tulee pojan, Mouadhin, vaimo.